Samsungille Brasiliassa moka, Galaxylla otettu kuva olikin Getty Imagesin kuvituskuva

Puhelinvertailu

Samsungille Brasiliassa moka, Galaxylla otettu kuva olikin Getty Imagesin kuvituskuva
Älypuhelinmarkkinat ovat yksi maailman tiukiten kilpailluista aloista, jossa imagolla ja markkinoinnilla voi olla arvaamaton arvo. Samsungin, Googlen ja Applen välillä markkinoinnin hintalappu lienee astronominen, mutta aivan joka kerta promomateriaali ei läpäise faktantarkastusta.

Liki jokaiselle valtaisia määriä markkinointiponnistuksia ja promomateriaalia tuottaneelle yhtiölle tietysti tapahtuu ohilyöntejä, joista varmasti monet muistavat Nokian OIS-hölmöilyt ja Apple on puolestaan todistanut oikeudessa asti, että "vain hölmö uskoo sen mainoksia".

Nyt moka on tapahtunut Samsungille, sillä yhtiö Brasilian toimistossa on promottu uuden Galaxy A8 (2018) -mallin kameraa Twitterissä kuvalla pariskunnasta, joka onkin osoittautunut aivan muuksi kuin laitteella otetuksi promokuvaksi.

Useimmiten promokuvat on lavastettu viimeisen päälle, jolloin puhelimen kamerasta saadaan kaikki mahdollinen irti, joka tietysti ei onnistu normaalissa tilanteessa. Hieman huijauksen makua siitäkin jää, vaikka laitteellahan kuva on otettu.



Samsungin tapauksessa tosin kuva on suoraan Getty Imagesin kuvituskuvista ja otettu vuonna 2015, kertoo GSMArena. Tuskinpa Gettylle kuvaavan ammattikuvaajan kätösissä oli tuolloin hiljattain julkistettua Galaxy A8:aa.

Twitter-käyttäjä Feliperas löysi muitakin promomateriaalissa käytettyjä kuvia, jotka olivat ammattilaisten (ammattikameroilla) ottamia kuvituskuvia eivätkä siis peräisin Galaxy A8:lla.

Alkuun Samsung ei tunnustanut mokaa, ja selityksenä annettiin, että kuvien ei ole tarkoitus kertoa Galaxy A8:n kameran jäljestä vaan ainoastaan tunnelmasta. Selitys on tietysti erittäin heikko ja lopulta yhtiö päätyikin poistamaan kuvat Twitteristä.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.