HTC kiusoittelee Twitterissä uudella U-puhelimella

Puhelinvertailu

HTC kiusoittelee Twitterissä uudella U-puhelimella
HTC:n taival on ollut viime vuodet melkoisen vaikea. Takavuosien loistoa ei ole enää näkynyt taiwanilaisvalmistjan tuotteissa, jotka kilpailevat nykyisin pääasiassa myyntilistojen "muut"-kategoriassa.

Yhtiön U-sarja ei ole onnistunut nostamaan profiilia One-sarjasta, vaikka muutamia hyviäkin ominaisuuksia on pilotoitu, kuten puristustunnistus. Nyt Twitterissä puhkutaan uudesta laitteesta, joka uhkuu viestin mukaan tehoa ja kauneutta.

Viestistä ei tosin selviä mikä puhelin 30. päivä julkaistaan, mutta valtava U-kirjain tietysti kertoo mihin mallistoon se sijoittuu.

Huhujen mukaan kyseessä voi olla HTC U12 Life, joka oli tietysti viime marraskuussa esitellyn U11 Life -mallin seuraaja. Life-mallit ovat edullisempia, nuoremmalle väelle suunnattuja versioita U-sarjan lippulaivatuotteista.

Jäämme odottamaan ensi viikon torstaita, jolloin julkistus tapahtuu.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -32%

Motorola Moto G06 Power
149 € Gigantti
219 € Power

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -29%

Realme 14 Pro+
379 € Proshop
409 € Hobby Hall
429 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Motorola Edge 50 Fusion – hinta laskenut -24%

Motorola Edge 50 Fusion
269 € Proshop
304 € Hobby Hall
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Samsung Galaxy S26+ – hinta laskenut -13%

Samsung Galaxy S26+
999 € DNA
1218 € Hobby Hall
1299 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 1154 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.