Huawein vahva älypuhelinvuosi saa Mate 20:stä kovan päätöksen

Matti Robinson

Huawein vahva älypuhelinvuosi saa Mate 20:stä kovan päätöksen
Huawein vuosi älypuhelinmarkkinoilla on ollut melkoisen onnistunut. Erityisesti se on ollut sitä Euroopassa, ja tietysti Suomessa, mutta kiinalaisyhtiön kaikki ässät eivät ole vielä esillä.

IFA-messuilla yhtiö paljasti, että Honor Magic 2 on tulossa markkinoille, myös Euroopassa, ja sen lisäksi Huawein älypuhelinmalliston yksi tärkeimmistä tuotteista päivittyy vielä vuoden loppupuolella. Molempia yhdistää uusittu järjestelmäpiiri.

Malleista toinen on tietysti puhlettikokoluokan Mate, jonka tämänvuotinen version kantaa nimeä Mate 20. Huawei on vahvistanut, että laite esitellään lokakuun 16. päivä Lontoossa, joka kertoo omaa kieltään Eurooppa-keskeisestä julkaisusta.

Huawei on myös kertonut melkoisesti sen sisältämästä uudesta Kirin 980 -piiristä, josta raportoi Android Central. Kyseessä on jälleen yhtiön ensimmäinen tuote, johon sisällytetään uuden sukupolven Kirin-piiri. Piirissä on kenties ensimmäistä kertaa näin paljon uutta ja erikoista, joten siihen on syytä tehdä hieman tarkempi katsaus.



Huawein tytäryhtiö HiSiliconin kehittämä piiri tarjoaa tänä vuonna, ja ensimmäistä kertaa älypuhelimessa, 7 nanometrin prosessilla valmistetun ja Cortex-A76-suorittimilla varustetun prosessorin, jonka kaverina on uusi Mali-G76-grafiikkasuoritin. Tämän lisäksi Huawei on parantanut edellisvuoden Kirin 970 -piiristä löytyvää NPU-piiriä, joka mahdollistaa paremmat ja nopeammat tekoälyominaisuudet.

TSMC:n kanssa yhteistyössä saavutettu 7 nanometrin prosessi on melkoisen suuri askel edeltäjässä, ja kilpailijoissa (ml. Galaxy S9, iPhone X), käytettyyn 10 nanometriin nähden ja tarjoaa suorituskykyedistysten lisäksi erityisesti parannuksia virrankulutukseen.

Toivoa sopii lisäksi, että ARMin Mali-G76 on onnistunut ottamaan kiinni Adreno-piirien etumatkaa, jolloin Mate 20:n suorituskyky olisi varmasti markkinoiden huippua. Huawein mukaan G76 tarjoaa 46 prosentin parannuksen edellisen G72-piirin suorituskykyyn.

Kirin 980 -piiri tukee myös 1,4 gigabitin Cat 21 LTE -yhteyksiä sekä 2133 megahertsin LPDDR4-muistia, joten niin verkkoyhteydet kuin muistit ovat nopeampia.

Yhtiön mukaan suorituskyky paranee edellisestä piiristä 20 prosenttia ja samalla virtaa käytetään peräti 40 prosenttia vähemmän. Kymmenytiminen suoritin toteuttaa hieman perinteistä bit.LITTLE-arkkitehtuuria monipuolisempaa kolmen ryppään tekniikkaa, jossa neljä A55-ydintä huolehtivat vähävirtaisuudesta, toiset neljä 1,92 gigahertsin A76-ydintä keskitason toiminnoista ja kaksi 2,6 gigahertsin A76-ydintä huipputason suorituskyvystä.

Piirissä tietysti on uusittu myös kuvaprosessoria sekä muita pienempiä ominaisuuksia, joten kyse on melkoisen merkittävästä julkaisusta niin älypuhelimen kuin sen uuden järjestelmäpiirin osalta.

Jäämme odottamaan suurella mielenkiinnolla lokakuun julkaisua ja sen jälkeen vertailua kilpailijoihin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.