Koulut alkoivat – Näitä puhelimia suomalaiset ostivat

Manu Pitkänen

Koulut alkoivat – Näitä puhelimia suomalaiset ostivat
Koulujen alku elokuussa on edullisten ja hinta-laatu-suhteeltaan hyväksi tulkittujen puhelimien myynnin kulta-aikaa. Se myös näkyy operaattoreiden tuoreista myyntitilastoissa, sillä kolmen suurimman operaattorin myyntilistojen kärjessä keikkuu Huawein P Smartia, Galaxy J5:tä sekä hieman kalliimmat Honor 10 sekä OnePlus 6.

OnePlussan puhelimet ovat viihtyneet jo ties kuinka kauan Elisan listan kärjessä eikä elokuu tehnyt tässä suhteessa poikkeusta. OnePlus 6 näyttää löytäneen asiakaskuntansa myös Telian myyntikanavissa, sillä kevään lanseerauksen jälkeen puhelin on ollut kärjessä Teliallakin. DNA:n valikoimiin OnePlus 6 ei vielä kuulu – sen paikkaa korvaa samassa hintaluokassa kilpaileva Honor 10.



DNA:lla myytävät kiinalaiset Xiaomit eivät ole sen sijaan päässeet vielä myyntilistoille, mutta operaattori tuntuisi olevan luottavainen sen suhteen, että suosio on kasvu-uralla. Xiaomi on vielä Euroopassa tuntematon merkki, sillä se on aiemmin keskittynyt lähinnä Kiinaan ja muualle Aasiaan.

DNA:n myydyimmät puhelimet elokuussa 2018
  1. Huawei P Smart
  2. Honor 10
  3. Huawei P20 Lite
  4. Samsung Galaxy J3 (2017)
  5. Apple iPhone SE
  6. Huawei Mate 10 Lite
  7. Samsung Galaxy A3 (2017)
  8. Apple iPhone 8
  9. Apple iPhone X
  10. Honor 9 Lite
  11. Apple iPhone 7
  12. Nokia 6.1
  13. Huawei Y6 (2018)
  14. Huawei Y6 (2017)
  15. Samsung Galaxy A5 (2017)


Elisan myydyimmät puhelimet elokuussa 2018 (henkilöasiakkaat)
  1. OnePlus 6
  2. Huawei P Smart
  3. Honor 10
  4. Apple iPhone 8
  5. Apple iPhone SE
  6. Samsung Galaxy J5
  7. Huawei Mate 10 Lite
  8. Apple iPhone X
  9. Huawei P20 Lite
  10. Nokia 130
  11. Samsung Galaxy J3
  12. Nokia 3
  13. Apple iPhone 8 Plus
  14. Nokia 5
  15. Nokia 6.1


Elisan myydyimmät puhelimet elokuussa 2018 (yritysasiakkaat)
  1. OnePlus 6
  2. Samsung Galaxy J5
  3. Apple iPhone 8
  4. Apple iPhone 7
  5. Samsung Galaxy A6
  6. Samsung Galaxy S8
  7. Nokia 6
  8. Apple iPhone X
  9. Samsung Galaxy A8
  10. Samsung Galaxy S9
  11. Samsung Galaxy Xcover 4
  12. Apple iPhone 8 Plus
  13. Honor 10
  14. Nokia 3310
  15. Samsung Galaxy S9+


Telian myydyimmät puhelimet kuluttajien osalta elokuussa
  1. OnePlus 6
  2. Huawei Y6 2017
  3. Samsung Galaxy A5 2017
  4. Apple iPhone 8 / 8 plus
  5. Apple iPhone SE
  6. Huawei P20 Lite
  7. Honor 10
  8. Samsung Galaxy A3 2017
  9. Huawei P Smart
  10. Apple iPhone 7



Telian myydyimmät puhelimet yritysten osalta elokuussa
  1. Samsung Galaxy J5 (2017) Dual SIM 4G
  2. Nokia 6 (2018)
  3. Samsung Galaxy A8 (2018)
  4. Apple iPhone 8 64GB
  5. Samsung Galaxy A6 (2018)
  6. Samsung Galaxy A5 (2017)
  7. Samsung Galaxy Xcover 4
  8. Samsung Galaxy S8
  9. Apple iPhone SE 32GB
  10. Apple iPhone 7 32GB


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.