Telia otti varaslähdön 5G-aikaan – Avasi verkon Helsingissä

Manu Pitkänen

Telia otti varaslähdön 5G-aikaan – Avasi verkon Helsingissä
Telia on "aloittanut" 5G-aikakauden Helsingissä avaamalla esikaupallisen 5G-verkon kaupungin keskustassa. Verkon avaus käynnistää uuden vaiheen 5G:n käyttöönotossa. Operaattorin tavoitteena on aloittaa kaupalliset palvelut vuoden 2019 alussa, jolloin huutokaupassa myytävät taajuudet saa ottaa käyttöön.

5G-taajuuksien huutokauppa järjestetään 26. syyskuuta. Huutokaupattavaksi tulevat 3,5 gigahertsin taajuusalueen (3410-3800 MHz) luvat. Luvat jaetaan kolmelle operaattorille 60 ja 70 megahertsin lohkoissa niin, että kullekin operaattorille on tarjolla 130 megahertsin kaista.

"Olemme viimeisen kahden vuoden aikana valmistautuneet 5G:hen kokeilujen ja demojen kautta. Perustimme 5G Finland -verkoston uusien palveluiden luomiseksi ja pilotoimiseksi kumppaneittemme ja asiakkaittemme kanssa, ja nyt voimme jatkaa 5G:n mahdollisuuksien tutkimista aidossa 5G-verkossa", sanoo Telia Finlandin teknologiajohtaja Jari Collin.



5G-rynnistys tuskin alkaa vielä ensi vuoden alussa, sillä teknologian hyödyntäminen edellyttää paitsi yhteensopivaa matkapuhelinverkkoa niin myös yhteensopivaa päätelaitetta. 5G-modeemit ovat vasta tuloillaan älypuhelimiin, joten tekniikkaa tukevien puhelimia alkaa tulla markkinoille hiljalleen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -29%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 843 €

Xiaomi Poco F6 Pro – hinta laskenut -22%

Xiaomi Poco F6 Pro
559 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.