Pelipuhelin saa jatkoa: Kuvassa tuleva Razer Phone 2

Puhelinvertailu

Pelipuhelin saa jatkoa: Kuvassa tuleva Razer Phone 2
Viime vuonna esitelty Razer Phone oli ensimmäinen pelilaiteyhtiön valmistama älypuhelin. Siltä pohjalta laite oli erinomainen, vaikka paljon puutteita sisälsikin.

Pelaajille tarkoitettuna laitteena se sisältää muun muassa erinomaisen 120 hertsin näytön, äänekkäät stereokaiuttimet ja tietysti paljon suorituskykyä.

Vuodessa on kuitenkin tapahtunut paljon, joten tietysti Razerilta odotetaan jo uutta, paljon tehokkaampaa mallia. AndroidHeadlines onkin onnistunut saamaa käsiinsä kuvan tulevasta Razer-puhelimesta.

Mikäli vuotanut kuva vaikuttaa aivan viimevuotiselta laitteelta, niin ei tarvitse hieraista silmiä, Razer Phone 2 nimittäin vaikuttaa olevan liki identtinen edeltäjämalliin nähden.

Vaikka viime vuoden Razer Phone olikin hyvä puhelin, monien mielestä yksi vuoden kohokohdista, niin yhtiöltä olisi odottanut pientä viilausta.

AndroidHeadlines onkin laittanut kaksi laitetta vierekkäin (Razer Phone 2 oikealla), ja vain aivan tarkkaavaisimmat huomaavat mitään eroa. Pieni muutos on tapahtunut etukameran järjestelyssä, mutta huomaatko mitään muuta eroa?


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G84 – hinta laskenut -31%

Motorola Moto G84
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON
258 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 217 €

Realme GT7 Pro – hinta laskenut -28%

Realme GT7 Pro
649 € Hobby Hall
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 899 €

OnePlus Nord 4 – hinta laskenut -25%

OnePlus Nord 4
299 € Verkkokauppa.com
299 € DNA
399 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Xiaomi Mix Flip – hinta laskenut -23%

Xiaomi Mix Flip
749 € Hobby Hall
865 € CDON
1024 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 971 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.