Spotify yhdistyy nyt Google Mapsiin sekä Androidilla että iPhonella

Petteri Pyyny

Spotify yhdistyy nyt Google Mapsiin sekä Androidilla että iPhonella
Spotify ja Google ovat syventäneet yhteistyötään ja sen tuloksena Spotifyn toisto onnistuu suoraan myös Google Maps -sovelluksesta.

Spotify on jo aiemmin tehnyt yhteistyötä toisen navigaattorisovelluksen, Wazen kanssa, mutta Google Maps on yhtiölle luonnollisesti isoin mahdollinen kumppani navigoinnin saralla. Uudistus, joka on saatavilla samantien, tuo Spotifyn toiston osaksi Googlen navigaattorinäkymää.

Navigaattorinäkymässä näkyy nyt alareunassa Spotifyn kautta sillä hetkellä toistettava biisi sekä yksinkertaiset edellinen kappale, seuraava kappale sekä toisto/pysäytys -painikkeet. Myös ääniohjaus ja Spotifyn musiikin toisto ovat paremmin limittyneeet toisiinsa, eli musiikki katkeaa Google Mapsin ääniohjauksen ajaksi.

Spotify Google Mapsissa


Spotifyn mukaan syynä uudelle aluevaltaukselle on havainto, että ihmiset kuuntelevat enenevissä määrin Spotfya autossaan ja korvaavat sillä perinteiset radiokanavat ja CD-levyt. Auton viihdejärjestelmän tärkeimmäksi osaksi onkin pikkuhiljaa muodostumassa Bluetooth-yhteys, jolla puhelimen saa kytkettyä äänentoistoon kiinni.



Ominaisuuden saa käyttöönsä päivittämällä sekä Spotifyn että Google Mapsin uusimpaan versioonsa. Intergraatio tulee saataville sekä iOS- että Android-käyttäjille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.