Androidin perustajalla hullut ja hurjat visiot – Älypuhelin vastaa viesteihin automaattisesti

Manu Pitkänen

Androidin perustajalla hullut ja hurjat visiot – Älypuhelin vastaa viesteihin automaattisesti
Androidin alkuperäinen luojalla Andy Rubinilla on piisannut kiireitä Googlelta lähdettyään. Hän perusti Essential Products -nimisen kasvuyrityksen, jonka oli määrä valloittaa älypuhelinmarkkinat, mutta yhtiön menestys on jäänyt toistaiseksi vaatimattomaksi. Uusi yritys on kuitenkin luvassa, kertoo Bloomberg.

Uutistoimiston tietojen mukaan Essential olisi kehittämässä älypuhelinta, joka yrittäisi matkia käyttäjäänsä koneoppimisen avulla ja automatisoida täysin tiettyjä rutiinitehtäviä. Puhelin osaa esimerkiksi vastata käyttäjän saamiin viesteihin. Muotoilullisesti puhelin poikkeaa valtavasti nykyisistä puhelimista, sillä laitetta on tarkoitus käyttää pääasiassa mikrofonin kautta ja tästä syystä puhelimen näyttökin on pieni.

Puhelin osaa vastata itsenäisesti sähköposteihin sekä järjestellä tapaamisia. Rubinin tähtäimenä on luoda Her-elokuvassa nähdyn kaltainen avustava ja taka-alalla toimiva tekoäly. Jää nähtäväksi uskaltaako kukaan antaa tekoälyn vastata tärkeisiin viesteihin tai järjestellä tapaamisia tietämättäsi.



Essentialin tavoitteena on kehittää massamarkkinoista mahdollisimman paljon poikkeava tuote. Ensimmäisen älypuhelimen arveltiin epäonnistuneen juuri tämän takia: puhelin oli liian samankaltainen kuin muut markkinoilla jo olevat vaihtoehdot. Yritykselle kehitteillä oleva puhelin on erityisen tärkeä, sillä sen kehityksen tieltä on peruttu esimerkiksi älykaiutin sekä toinen älypuhelintuote.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.