DNA päivittää 4G-verkkoa – Turkulaisille, tamperelaisille ja helsinkiläisille nopeammat yhteydet

Manu Pitkänen

DNA päivittää 4G-verkkoa – Turkulaisille, tamperelaisille ja helsinkiläisille nopeammat yhteydet
DNA on kertonut päivittävänsä Helsingin, Turun ja Tampereen talousalueiden 4G-verkon kapasiteetti. Toimenpiteillä ennakoidaan tulevaa siirtymää 5G-aikakauteen. 4G-verkon päivitysten myötä tiedonsiirtonopeudet kasvavat parhaimmillaan gigabittiin sekunnissa.

Elisa on jo aiemmin kertonut päivittävänsä verkkoaan 5G-yhteensopivaksi. Päivityksiä on tehty muun muassa Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Yhtiö kertoi myös päivittäneensä Seinäjoen alueen 4G-verkkoa nopeammaksi ja lisäämällä siihen 5G-valmiuksia.

5G-taajuudet huutokaupattiin Telialle, DNA:lle ja Elisalle tänä syksynä. Taajuuksien käyttö kaupallisissa 5G-verkoissa tulee mahdolliseksi vuoden 2019 ensimmäisenä päivänä.

DNA:lla uskotaan kuitenkin, että 4G-verkko tulee olemaan sen asiakaskunnalle erittäin tärkeä vielä vuosien ajan. Tärkein syy 4G:n pitkäikäisyydelle on siinä, että verkko on rakennettu matalien taajuuksien varaan, jolloin verkko myös palvelee suuria alueita. 5G-verkko tullaan vuorostaan rakentamaan huomattavasti suuremmilla taajuuksilla, jolloin laajojen ja kattavien peittoalueiden rakentaminen on kalliimpaa. Tästä syystä 5G-verkko jäänee pitkäksi aikaa paikalliseksi teknologiaksi, painottuen suurten kaupunkien keskustoihin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno 12 F (4G) – hinta laskenut -33%

Oppo Reno 12 F (4G)
234 € CDON
249 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Motorola Moto G84 – hinta laskenut -31%

Motorola Moto G84
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON
236 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Xiaomi 14 Ultra – hinta laskenut -20%

Xiaomi 14 Ultra
1419 € CDON
1499 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1763 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy Z Fold6
1476 € Hobby Hall
1499 € Power
1499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1799 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.