Huawein uusi puhelininnovaatio – Näyttö, jossa on reikä

Manu Pitkänen

Huawein uusi puhelininnovaatio – Näyttö, jossa on reikä
Kiinalaisessa sosiaalisessa mediassa liikkuvien kuvien mukaan Huawei valmistelee uudenlaisen puhelimen julkaisua. Uutena muotoilutrendinä älypuhelimessa on nyt reilun vuoden ajan ollut näyttöä lohkova pieni kameralovi, mutta Huawei on kehittänyt ratkaisun, jonka avulla lovesta päästään eroon.

Kuvasta voidaan päätellä, että Huawein ratkaisussa kamera sijoittuu puhelimen näytön vasempaan yläkulmaan ja näyttö ympäröisi kameraa kauttaaltaan. Toisin sanoen lovi on korvattu pyöreällä reiällä, jonka tilalle on sijoitettu kamera. Ratkaisun ansiosta käytännössä puhelimen koko etupuolelle voidaan levittää näyttöä.

SamMobile-verkkosivuston tietojen mukaan Samsung suunnittelisi samankaltaista ratkaisua omaan puhelinmalliin. Kyseinen malli kantaisi nimeä Galaxy A8S ja se esiteltäisiin yleisölle tammikuun aikana. Samsung on vahvistanut kehittävänsä kuvatunkaltaista "reiällistä näyttöä", mutta kutsuu sitä Infinity-O:ksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro XL – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9 Pro XL
599 € DNA
726 € Hobby Hall
949 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 731 €

Google Pixel 9 – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9
399 € DNA
589 € Elisa
764 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Power
149 € Elisa
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Motorola Moto G77 – hinta laskenut -16%

Motorola Moto G77
269 € Gigantti
269 € Proshop
269 € Power

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.