Teslasta kaikkoaa johtajia – Apple ei olekaan enää hautausmaa?

Manu Pitkänen

Teslasta kaikkoaa johtajia – Apple ei olekaan enää hautausmaa?
Vuonna 2015 Elon Musk kuvaili Applea Teslan "haustausmaaksi", jonne työpaikkaa vaihtavat lähinnä ne työntekijät, joilla ei ole Teslalla käyttöä tai tulevaisuudennäkymiä. Tuolloin Teslaan liittyvä hype oli korkealla ja yhtiö sai puhuttua tulevaisuudenlupauksilla riveihinsä huippuluokan asiantuntijoita.

Nyt vaakakuppi tuntuu kääntyneen Applen eduksi ja työntekijät liikkuvat ennemminkin Teslalta Applelle kuin toisinpäin. Elokuussa Teslalta Applelle siirtyi esimerkiksi ajoneuvojen tuotannosta ja tekniikasta vastannut Doug Field. Hänen perässään Applelle on siirtynyt myös suunnittelun vanhempi päällikkö Andrew Kim.

Teslalla ollessaan Kim suunnitteli Teslan ajoneuvojen sisätilaratkaisuja. Teslalle hän siirtyi Microsoftilta, jossa hän pääsi ottamaan osaa muun muassa Xbox One S:n, Windows 10:n ja HoloLens-lasien käyttöliittymäratkaisuihin. On mahdotonta sanoa mikä hänen työnkuva Applella on: onko hän ohjelmistosuunnittelussa vai liittykö hänen työnsä Applen kehitteillä oleviin autonomisiin ratkaisuihin. Hänen työnsä voi tietysti liittyä Applen AR-laseihin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1259 € Proshop
1259 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
732 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.