Apple nimitti Googlen entisen tekoälypomon johtoryhmäänsä

Manu Pitkänen

Apple nimitti Googlen entisen tekoälypomon johtoryhmäänsä
Apple on nimittänyt johtoryhmäänsä uuden henkilön. Yhtiön liiketoiminnan suunnittelussa ja ohjaamisessa kuullaan jatkossa koneoppimis- ja tekoälystrategiajohtaja John Giannandrean näkemyksiä.

Giannandrea siirtyi Applen tekoälykehityksen johtajaksi Googlelta, jossa hän niin ikään luotsasi tekoälyprojekteja. Googlella hän pääsi vaikuttamaan esimerkiksi yhtiön hakukoneen tekoälyominaisuuksien suunnitteluun. Googlelle hän päätyi hakukoneyhtiön ostettua Giannandrean perustaman Metawebin. Applen riveihin hän siirtyi huhtikuussa 2018.

Applella Giannandrea johtaa tekoäly- ja koneoppimisstrategiaa. Hän vastaa esimerkiksi Siri-puheavustajan ja CoreML-teknologian kehityksestä. Applen tavoitteena on hyödyntää tekoälyä kaikissa sen tarjoamissa palveluissa ja sovelluksissa. Etenkin Sirin puutteet ovat herättäneet kritiikkiä kulutajien keskuudessa. Esimerkiksi Amazon on kirinyt ja ohittanut Applen tällä saralla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy M55 – hinta laskenut -31%

Samsung Galaxy M55
290 € Hobby Hall
549 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 418 €

Samsung Galaxy S25 Ultra – hinta laskenut -29%

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -28%

Oppo Find X9 Pro – hinta laskenut -23%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.