Samsungilta tulossa madonlukuja – Liikevoitto putosi kolmanneksella

Manu Pitkänen

Samsungilta tulossa madonlukuja – Liikevoitto putosi kolmanneksella
Applelta kuultiin viime viikolla poikkeuksellisia uutisia kun yhtiö joutui antamaan harvinaisen tulosvaroituksen. Apple selitti ennustettua heikompaa talouskehitystä Kiinan markkinoiden hidastumisella. Apple ei näytä olleen ainoa kärsijä.

Samsung on nimittäin julkaissut viime vuoden loppua koskevan ohjeistuksen, jonka mukaan yhtiön liikevaihdon odotetaan olevan 59 biljoonaa wonia ja operatiivinen voitto 10,8 biljoonaa wonia. Pudotus edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan on hurja, sillä vuoden 2017 lopun liikevaihto oli 66 biljoonaa wonia ja operatiivinen voitto 15,2 biljoonaa wonia.

Samsungilla on tapana julkaista menneen kvartaalin loputtua sitä koskeva ohjeistus. Lehdistötiedote ei siis ollut tulosvaroitus perinteisessä mielessä, mutta muutos edellisvuoteen on silti suuri. Samsungin liiketoimintaa hankaloitti muistipiirien vähentynyt kysyntä, minkä Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota on saattanut aiehuttaa. Teknologia yhtiöt ovat varovaisempia hankinnoissaan, jolloin muistipiirien kysyntä laskee.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.