Applen kurimus ei ota loppuakseen? Leikkaa iPhonen tuotantoa

Manu Pitkänen

Applen kurimus ei ota loppuakseen? Leikkaa iPhonen tuotantoa
Japanilainen talousmedia Nikkei Asia Review'n mukaan Apple on laskenut iPhone-tilausten määrää komponenttitoimittajilta noin 10 prosentilla tammi-maaliskuulle. Tuotantosuunnitelmien ja tilausten muuttaminen viittaa siihen suuntaan, että Apple ei usko iPhonien kysynnän elpyvän vuoden alussa.

Apple kertoi viime viikolla negatiivisesta tulosvaroituksesta laskemalla loka-joulukuun liikevaihto-ohjeistusta viidellä miljardilla dollarilla. Applen selitti odotettua heikomman liikevaihdon johtuvan etupäässä Kiinan heikentyneestä myynnistä, mihin Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota on saattanut vaikuttaa. Tilannetta selitettiin myös puhelimien päivityssyklin venymisellä.

Heikentyneet näkymät iskivät myös Samsungiin, jonka liikevoiton arvioidaan pienentyneen kolmanneksella.

Nikkein mukaan Apple suunnitteli alun perin tammi-maaliskuulle 47–48 miljoonaa iPhonea. Yhtiön alensi sitä kertaalleen 43 miljoonaan kappaleeseen ja nyt edelleen 40 miljoonaan kappaleeseen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -40%

Google Pixel 10 Pro Fold
959 € DNA
1589 € Verkkokauppa.com
1589 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1589 €

Motorola Moto G05 – hinta laskenut -30%

Motorola Moto G05
105 € Hobby Hall
149 € Proshop
149 € Power

Alin hinta viikko sitten: 148 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -28%

Honor 400 Lite – hinta laskenut -22%

Honor 400 Lite
139 € Power
179 € Gigantti
179 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.