Applen vaporware tulossa sittenkin myyntiin? Tuotanto aloitettu

Manu Pitkänen

Applen vaporware tulossa sittenkin myyntiin? Tuotanto aloitettu
Vaporware-julkistukset eivät kuulu Applen pirtaan, mutta syksyllä 2017 esitelty langattoman latauksen mahdollistava AirPower-latausalusta saatettiin jo ehtiä julistaa sellaiseksi. Tuotteen myyntiin tulemisessa on kestänyt niin kauan, että useimmat sitä odottaneet ovat ehkä jo heittäneet kirveen kaivoon.

ChargerLABin mukaan AirPowerin valmistus olisi kuitenkin jo alkanut, joten se voisi tulla kauppoihin tulevien kuukausien aikana. Se pitääkö tieto paikkansa, jää nähtäväksi. Toivoa kuitenkin sopii, että Apple olisi reilun vuoden aikana saanut jo kaikki tekniset ongelmat ratkaistua. Alun perin latausalustan piti tulla myyntiin vuoden 2018 aikana.

Viime kesänä levinneiden huhujen mukaan latausalusta kuumeni käytössä liikaa.

AirPowerin erikoisuutena on sen kyky ladata useampaa laitetta samaan aikaan. Applen tuotekuvissa näkyy kuinka sillä ladataan iPhone X:ää, Apple Watchia ja AirPods-kuulokkeita samanaikaisesti.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.