Apple osti Hello Barbie -lelujen taustavoiman

Manu Pitkänen

Apple osti Hello Barbie -lelujen taustavoiman
Apple on hankkinut itselleen lisää osaamista Sirin tuotekehityksen vauhdittamiseksi. Axios-verkkosivuston lähteiden mukaan Apple on ostanut puheohjattavia sovelluksia kehittävän PullStringin.

PullStringin perustivat Pixarin entiset johtajat vuonna 2011 ja alkuvaiheessa yhtiö keskittyi puheohjattaviin leluihin. Yhtiö ei itse valmistanut leluja, vaan se kehitti puheohjausteknologiaa ja lisensoi sitä leluvalmistajille. PullStringin teknologiaa on hyödynnetty esimerkiksi puheohjattavissa Barbie-nukeissa. Sittemmin PullString on laajentunut muihinkin segmentteihin ja yhtiö tarjoaa työkaluja äänikokemusten suunnitteluun sekä tekoälyä.

Applea tuskin kiinostaa PullStringissä sen kokemus leluvalmistajien kanssa, vaan teknologiajätti halunnee ensikäden kokemusta puheohjauksen levittämisestä yhteistyökumppaneiden tuotteisiin. Amazonin Alexa on levittäytynyt erittäin nopeasti kolmansien osapuolien laitteisiin ja Apple halunnee toisintaa saman.



Tällä hetkellä Siriä ei voi käyttää kuin Applen omissa laitteissa, mutta Apple on avannut puheohjauksen iOS- ja watchOS-sovellusten kehittäjille.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone SE (2022) – hinta laskenut -25%

Apple iPhone SE (2022)
399 € Swappie
549 € Kärkkäinen
559 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 529 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -23%

Motorola Moto E22i
99 € Gigantti
109 € Proshop
129 € Power

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme C33 – hinta laskenut -22%

Realme C33
179 € Proshop
179 € ComputerSalg
179 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 230 €

Samsung Galaxy M23 – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy M23
238 € Hobby Hall
261 € ComputerSalg
293 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 288 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.