Galaxyjen Bixby-napin toiminnot saa nyt vaihdettua

Matti Robinson

Galaxyjen Bixby-napin toiminnot saa nyt vaihdettua
Samsung esitteli viime viikolla uudet Galaxy S10 -huippumallit, jotka toivat paljon uutta kymmenvuotisen laitesarjan ominaisuuksiin.

Vastaanotto Galaxy S10:lle onkin ollut varsin positiivinen, mutta eipä julkaisua ilman jotain negatiivistakin. Monet ovat valitelleet, että Samsungin huippulaitteessa on jälleen erillinen Bixby-nappi, joka aukaisee korealaisyhtiön oman ääniavustajan.

Onneksi huomattavasti Googlen Assistantia heikommin toimiva virtuaaliavustaja ei ole yhtä häiritsevä tällä kertaa, sillä napin toimintoja voi päivityksen ansiosta vaihtaa. Bixbyn voi asettaa avautumaan vasta kaksoispainalluksella, joka vähentää virhepainalluksia.

Esimerkiksi taskulampun voi puolestaan pistää Bixbyn tilalle yksittäiseen painallukseen.

Tämän lisäksi XDA-sivustolla on julkaistu epävirallinen ohjelma, jonka avulla Bixbystä pääsee kokonaan eroon ja tilalle saa esimerkiksi Google Assistantin.

Tietysti tämän käyttäminen on täysin omalla vastuulla, sillä se ei ole virallinen Samsungin päivitys.



Galaxy S10:n lisäksi ohjelma toimii myös XDA:n mukaan Galaxy S9:llä, Note 9:llä ja Note 8:lla.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.