Yllätyssovinto – Apple ja Qualcomm hylkäävät toisiaan vastaan nostetut kanteet

Manu Pitkänen

Yllätyssovinto – Apple ja Qualcomm hylkäävät toisiaan vastaan nostetut kanteet
Apple ja Qualcomm ovat yllättäen päässeet sopuun matkapuhelinteknologian lisensointiin liittyvässä oikeustaistelussa, jossa Apple syytti piirijättiä epärehdistä lisensointimallista. Qualcomm on vuorostaan syyttänyt Applea teknolgian luvattomasta käytöstä ja onnistunut muutamissa maissa saamaan iPhoneille tuontikiellon.

Nyt saavutetun sovun myötä molemmat osapuolet luopuvat nostamistaan kanteista toisiaan vastaan. Samalla Apple ja Qualcomm näyttäisivät aloittavan jälleen yhteistyön, sillä sopimuksen yhteydessä osapuolet allekirjoittivat kuusivuotisen patenttilisensointisopimuksen ja Apple lupautui hankkimaan Qualcommin piirejä tulevina vuosina. Apple on myös lupautunut maksaman sovinnon myötä korvauksen, jonka suuruutta ei kuitenkaan paljasteta julkisuudelle.

Jää kuitenkin nähtäväksi kuinka pitkäaikainen kumppanuus Applen ja Qualcommin välille muodostuu. Applen on nimittäin huhuttu kehittävän omaa modeemia, jota voitaisiin käyttää iPhoneissa jo vuodesta 2021 alkaen. Qualcommin patenttilisenssiä Apple kuitenkin tarvitsee paljon pitempään, minkä takia lisenssi kattaakin seuraavat kuusi vuotta ja siihen on kirjattu mahdollisuus kahden vuoden lisäaikaan.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.