Google salaperäinen käyttöjärjestelmä nousi jälleen esiin – Google vaikenee suunnitelmistaan

Manu Pitkänen

Google salaperäinen käyttöjärjestelmä nousi jälleen esiin – Google vaikenee suunnitelmistaan
Google I/O:n avajaisesityksestä ei herunut mitään uutta ja jännittävää tietoa käyttöjärjestelmäkehitykseen liittyen, mutta Googlen kokeellisen Fuchsia OS:n kehitys kulkee kuitenkin urillaan kulissien takana.

Fuchsia ei itsessään saanut I/O:ssa lava-aikaa, eikä se ole muutenkaan ollut teemana kehittäjätapahtumassa, mutta siihen on tehty muutamia viittauksia muiden aiheiden yhteydessä. Google esimerkiksi kertoi I/O:ssa, että sen Flutter-framework toimisi tulevaisuudessa myös selaimissa. Flutter SDK:n kerrotaan toimivan Windowsilla, macOS:llä, Raspberry Pillä ja Fuchsialla.

Google ei suostunut kertomaan mitä Fuchsian maininta tässä yhteydessä voisi tarkoittaa sen muille käyttöjärjestelmähankkeille, kuten vaikkapa Chrome OS:lle. Vielä ei tiedetä sitäkään, että koska Fuchsia OS on valmis kaupalliseen lanseeraukseen. Käyttöjärjestelmän pitäisi kuitenkin tukea Android-sovelluksia.

Fuchsiaan tehtiin viittauksia myös Android Fireside Chatin yhteydessä. Keskustelu on katsottavissa alta.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Asus ROG Phone 9 Pro – hinta laskenut -26%

Asus ROG Phone 9 Pro
999 € ASUS eShop
1349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1349 €

Samsung Galaxy A35 – hinta laskenut -22%

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Nothing Phone (3a) – hinta laskenut -17%

Nothing Phone (3a)
299 € Gigantti
299 € Elisa
339 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 359 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.