Uusi OnePlus 7 Pro kestävyystesteissä: Kestää vettä ja naarmuuntumista

Puhelinvertailu

Uusi OnePlus 7 Pro kestävyystesteissä: Kestää vettä ja naarmuuntumista
OnePlus 7 Pro sisältää yhden älypuhelinmarkkinoiden puhtaimmista designeista, sillä yhtiö päätti sijoittaa etukameran laitteen sisään ja poisti siten näytöstä lovet tyystin.

Kestävyyden osalta tämä ei välttämättä ole kovinkaan hyvä ratkaisu, sillä nyt laitteessa on enemmän liikkuvia ja siten helpommin rikkoutuvia osia. Yhtiö on kuitenkin luvannut, että etukameran moottori kestää mm. 300 000 käynnistystä.

Lisäksi OnePlus julkaisi videon, jossa 22,3 kilon betonipaino nostetaan popup-kameran avulla.

Älypuhelinten kestävyystestejä tekevä YouTube-tähti JerryRigEverything testasi laitteen naarmuuntumisen osalta, ja siinä suhteessa laitteessa ei ollut moitittavaa. Gorilla-lasiin naarmut tulivat samalla tavalla kuin muihinkin huippupuhelimiin.

Näytön sisäinen sormenjälkilukija toimi myöskin vielä laitteen näytön naarmuunnuttua.



Taivuttaminen ei myöskään saanut aikaan laitteessa reaktioita, joten sen suhteen kuluttaja voi olla hyvillä mielin. Etukameraa ei juuri testattu, joskin kameran linssi on lasia ja siten kestää naarmuuntumista.

Laitearvostelija Dave Lee puolestaan arvosteli videolla OnePlus 7 Pro:n laitteen ollessa vedessä, sillä virallista IP-luokitusta sille ei ole annettu, mutta OnePlus on antanut jälleen ymmärtää, että epävirallisesti se kuitenkin vettä kestää. 15 minuuttia veden alla ollut OnePlus 7 Pro toimi moitteetta myös testin lopussa.

Lopuksi vielä Lee upotti laitteen veteen etukameran ollessa auki, eikä tämäkään ainakaa heti saanut laitetta sammumaan.

Etukameraa suojaa vieläpä ohjelmistokikka, jolla kamera vedetään takaisin sisään mikäli laite tippuu kädestä. Näin ollen laitteen tippuminenkaan ei saa etukameraa sijoiltaan.

Kaikkiaan laite vaikuttaa olevan melkoisen kestävä, joskin etukameran 300 000 käyttökerran väitettä ei tässä vaiheessa ei ole pystytty vahvistamaan.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C30 – hinta laskenut -39%

Realme C30
84 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 136 €

Motorola Moto G73 – hinta laskenut -38%

Motorola Moto G73
119 € DNA
168 € Power
169 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 191 €

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

TCL 30 5G – hinta laskenut -26%

TCL 30 5G
140 € RDE.FI
199 € Power

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.