Suomalaiset innostuivat eSIMistä – Myyntiä laajennetaan koko Suomeen

Manu Pitkänen

Suomalaiset innostuivat eSIMistä – Myyntiä laajennetaan koko Suomeen
DNA aloitti eSIM-liittymien myynnin Helsingin Kampissa sijaitsevassa liikkeessään toukokuun 28. päivänä. Operaattori lupasi tarkastella myynnin laajentamista uudelleen kysynnän mukaan. Kysyntä on ollut sen verran voimakasta, että eSIMin markkinointia on laajennettu kaikkiin DNA Kaupan liikkeisiin.

"Pilottimyynti osoitti, että eSIMit kiinnostavat. Teimme lyhyessä ajassa Kampin DNA Kaupassa kymmeniä eSIM-aktivointeja. Lisäksi eSIMejä tiedusteltiin muista Kaupoista", sanoo DNA:n handset-liiketoiminnan johtaja Cedric Kamtsan. eSIM-liittymän saa uusimpiin iPhoneihin ja iPadeihin, mutta Apple Watchia DNA ei vielä lupaa tukea.

eSIMin keskeisiin etuihin kuuluu tietysti se, että SIM-kortti on integroitu laitteeseen, jolloin siihen ei tarvitse erikseen asentaa fyysistä SIM-korttia. Lisäksi eSIMin avulla laitteessa voidaan käyttää kahta liittymää: toista eSIMin kautta ja toista perinteisen SIM-kortin kautta. DNA:n visiossa tulevaisuudessa yhä useammat laitteet, kuten televisiot, kodinkoneet ja älykellot voisivat eSIMin avulla hyödyntää mobiiliverkon palveluja.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.