Samsungin Galaxy A10 saa seuraajan: A10s:ssä parempi kamera ja isompi akku

Puhelinvertailu

Tämä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä julkaistu uusi Galaxy A10 on ehtinyt olla kaupoissa vain hetken, kun sille on puuhattu jo uutta versiota.

Hiljattain Yhdysvaltain televiranomaisen FCC:n dokumenteista paljastui kyseinen A10s-malli ja nyt se on läpäissyt myös WiFi-sertifioinnin, joka tarkoittanee, että se alkaa olla valmis kauppojen hyllyille.

Näiden viranomaisten dokumenteista paljastuu muutamia yksityiskohtia laitteen tekniikasta, mutta muuten tässä vaiheessa ollaan vielä melkoisen pimennossa.

Parannuksia on tulossa A10-malliin (kuvassa) verrattuna mm. kameraan ja akkuun. Kokokin on kasvanut hiukan, joten näytön koko saattaa kasvaa tuuman kymmenyksiä.

Kameroita vaikuttaa tällä kertaa olevan kaksin kappalein takana ja akku on kasvanut 3400 mAh:sta 3900 milliampeerituntiin. Lisäksi laitteessa on sormenjälkilukija, joka aiemmasta mallista puuttui.

WiFi Alliancen dokumenteista paljastuu, että SM-A107F-mallinimellä tunnetussa laitteessa on Androidin 9.0-versio ja tietysti asiaankuuluvat LTE, Bluetooth ja WiFi-yhteydet.



Todennäköisesti muuten laite on lähellä edeltäjäänsä, ja sen voisi arvella sijoittuvan hinnassa muutaman kympin A10-mallia kalliimmaksi, ehkä noin 150 euroon, jos/kun se saapuu Suomessa myyntiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.