Pokemon GO saavutti tärkeän merkkipaalun – Jo yli miljardi latausta

Manu Pitkänen

Pokemon GO saavutti tärkeän merkkipaalun – Jo yli miljardi latausta
The Pokémon Companylla on nyt syytä poksautella kuohuvaa, sillä Nianticin kanssa yhdessä kehitettyä Pokémon Go -mobiilipeliä on ladattu tähän mennessä peräti miljardi kertaa. Peli julkaistiin kesällä 2016, joten se on onnistunut ylläpitämään suosiotaan korkealla tasolla jo kolmen vuoden ajan.

Vaikka latuskertoja onkin tullut sovelluskauppojen kautta miljardi kertaa, niin aivan niin paljoa pelaajia pelillä ei ole. Osa latauskerroista selittyy uusintalatuksilla ja joissain tapauksissa peliä on pelattu hetken, minkä jälkeen se on saatettu poistaa. Tutkimusyhtiö Superdata arvioi, että Pokemon Golla olisi ollut toukokuussa 2018 noin 147 miljoona aktiivista pelaajaa.

Pokemon Gon alkuvaiheen jättimäisestä menestyksestä kertonee se, että peli saavutti 500 miljoonan latauskertaa jo vuoden 2016 syyskuussa – eli vain pari kuukautta julkisun jälkeen. Toisen 500 miljoonan latauskerran keräämiseen menikin sitten jo pari vuotta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -30%

Xiaomi Poco F5 – hinta laskenut -26%

Xiaomi Poco F5
349 € Summ
431 € Proshop
467 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 469 €

Sony Xperia 10 V – hinta laskenut -22%

Sony Xperia 10 V
349 € Elisa
449 € Power
751 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 449 €

OnePlus Nord CE4 – hinta laskenut -20%

OnePlus Nord CE4
309 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 384 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.