Androidin oletushakukoneen voi pian valita itse – Googlen asemaa horjutetaan

Manu Pitkänen

Androidin oletushakukoneen voi pian valita itse – Googlen asemaa horjutetaan
Google aikoo avata Androidin oletushakukoneen paikan kilpailijoille Euroopassa. Taustalla on EU:n syytteet kilpailulainsäädännönvastaisesta toiminnasta. Googlen on nähty yhdistävän laittomasti Chrome-selaimen ja Googlen hakukoneen osaksi Androidia.

Korjatakseen toimintatapojaan, Google on päättänyt avata Androidin oletushakukoneen paikan kilpailijoille. Uuden puhelimen hankkinut eurooppalainen voi ensi vuodesta alkaen valita mikä hänen oletushakukoneensa on. Valinta näkymään valitaan kolme hakukonetta, jotka ovat jättäneet huutokaupassa korkeimmat tarjoukset.

Huutokauppaa käydään kussakin maassa erikseen ja siinä määritellään hinta, jonka hakukone on valmis maksamaan Googlelle niistä käyttäjistä, jotka valitsevat heidän hakukoneensa. Pelkästä mahdollisuudesta päästä oletushakukoneeksi ei siis tarvitse maksaa, vaan toteutuneista valinnoista.

Hakemuksen huutokauppaan osallistumisesta voi jättää syyskuun 13. päivään mennessä. Huutokauppa päättyy lokakuun viimeiseen päivään mennessä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 600 Pro – hinta laskenut -27%

Honor 600 Pro
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti
799 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Honor 600 Lite (5G) – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A16 (4G)
99 € Gigantti
99 € Power
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

OnePlus 15 – hinta laskenut -23%

OnePlus 15
539 € Gigantti
849 € Power
939 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.