Pixel 4 saa kameraan uuden moodin ja taianomainen Night Sight paranee entisestään

Puhelinvertailu

Pixel 4 saa kameraan uuden moodin ja taianomainen Night Sight paranee entisestään
Googlen Pixel 4 -puhelinten julkaisu lähestyy kovaa tahtia. Toki sitä ennen tietysti on tulossa vielä ainakin Applen uudet iPhonet, mutta monilla mielissä on jo uusin Android-kunkku.

9to5Googlen mukaan tuo Androidin uusi kuningas pitää sisällään entisestään kovemman luokan kameran, jossa on uusia ja parannettuja kuvausmoodeja.

Luotettaviin lähteisiin vedoten sivusto kertoo uudesta Motion Mode -nimisestä kuvausmoodista, joka mahdollistaa laadukkaiden toimintakuvien ottamisen.

Moodin on määrä tehdä toimintaotoksille sama mitä Night Sight teki hämäräotoksille. Sen on tarkoitus nostaa puhelinkamerat aivan uudelle tasolle, joka muistuttaa pikemminkin järjestelmäkameroiden kykyjä.

Night Sightista puheenollen, yhtiö on samojen tietojen mukaan lisäksi parantamassa Night Sightia myös Pixel 4:ssä. Huhujen mukaan parannukset koskevat mm. nopeutta.

Uudet kyvyt mahdollistavat lähteen mukaan ainakin paremman "astrografian" eli tähtitaivaan kuvaamisen.



Tämän hetkisten tietojen mukaan Pixel 4:ssä on kaksi kameraa takana, joista toinen on 12 megapikselin peruskamera ja toinen varustettu 16 megapikselin sensorilla ja telefotolinssillä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Flip8 – hinta laskenut -34%

Samsung Galaxy Z Flip8
853 € Hobby Hall
999 € Elisa
1290 € Samsung

Alin hinta viikko sitten: 1290 €

Realme 16 Pro – hinta laskenut -33%

Realme 16 Pro
299 € Power
299 € DNA
449 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 449 €

Nothing Phone (3) – hinta laskenut -32%

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10 Pro XL
899 € Elisa
959 € Proshop
1223 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 1222 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.