Mitä?! Microsoft palaa älypuhelinmarkkinoille – Tällainen on Android-pohjainen Surface Duo

Manu Pitkänen

Mitä?! Microsoft palaa älypuhelinmarkkinoille – Tällainen on Android-pohjainen Surface Duo
Microsoftin historia puhelinmarkkinoilla on ollut äärimmäisen rumaa luettavaa. Jotkut ovat ehkä ajatelleet, että epäonnistumisesta toiseen seilannut ohjelmistojätti ei enää ikinä kokeilisi onneaan matkapuhelimissa, mutta toisin on käynyt.

Microsoft on nimittäin esitellyt tänään ensimmäisen älypuhelimensa Nokia-puhelimien jälkeen. Kahdella näytöllä varustettu Surface Duo -puhelin perustuu markkinoita hallitsevaan Android-käyttöjärjestelmään, jonka ulkoasua on kuitenkin kustomoitu Windows 10X -tyyliseksi. Muotoilu on hyvin samankaltainen kuin tänään esitellyssä Surface Neo -tabletissakin, mutta laitteen fyysiset mitat ovat tietysti sellaiset, että se mahtuu taskuun.

Näytöt ovat kooltaan 5,6-tuumaisia ja ne kääntyvät täysin vapaasti. Toista näyttöä voi halutessaan käyttää esimerkiksi peliohjaimena (ts. "näppäimistönä"), sillä näytöissä voidaan suorittaa samanaikaisesti eri ohjelmia.

Raudan osalta Surface Duo perustuu Snapdragon 855 -järjestelmäpiiriin. Markkinoille puhelin saapuu kuitenkin vasta vuoden 2020 lopulla, joten vielä on liian aikaista puhua esimerkiksi hinnoista.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -40%

Oppo A77 5G
149 € DNA
199 € Proshop
249 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Nokia XR20 – hinta laskenut -40%

Nokia XR20
174 € Kärkkäinen
350 € Proshop
366 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 289 €

Nokia G10 – hinta laskenut -30%

Nokia G10
106 € Hobby Hall
149 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 151 €

Samsung Galaxy S21 5G – hinta laskenut -29%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.