Google Photos osaa pian muuttaa mustavalkokuvat värillisiksi

Puhelinvertailu

Google Photos osaa pian muuttaa mustavalkokuvat värillisiksi
Google on tuomassa kuvasovellus Google Photosiin uudenlaista ominaisuutta, joka vaikuttaa jokseenkin taianomaiselta.

Kyseessä on tekoälyä soveltava Colorize-ominaisuus, joka ei ole todellakaan PhotoShopista löytyvää työkalua vastaava ominaisuus.

Värien tehostamisen sijaan Googlen nyt beetatestauksessa oleva kuvamanipulaatio-ominaisuus mahdollistaa mustavalkokuvien värittämisen automaattisesti.

Yhtiön on työstänyt ominaisuutta jo ainakin Google I/O 2018:sta asti, mutta nyt se lähestyy virallista julkaisua.

9to5Googlen mukaan kyseinen ominaisuus on löytynyt Google Photosin versiosta 4.26, joskin vielä beeta-leimalla. Googlen Photos v4.26 ei kuitenkaan esimerkiksi allekirjoittaneella ominaisuutta sisällä.

Ilmeisesti tekoälytoimintoa ei voi tehdä lokaalisti laitteella, vaan Google Photos lähettää kuvan pilveen, jossa laskenta tapahtuu.

9to5Google on testannut ominaisuutta muuttamalla ensin värikuvat mustavalkoisiksi ja käyttämällä niihin sitten Colorize-työkalua. Tämä on paljastanut vielä paljon petrattavaa ominaisuudesta, sillä kuvissa on saattanut esimerkiksi merivesi jäädä edelleen harmaaksi.



Koska ominaisuus käyttää tekoälyä ja Googlen koneoppimista, niin tulokset varmasti paranevat melkoisesti ominaisuuden saavuttua lopulliseen sovellukseen.

Lisää kuvia 9to5Googlen artikkelissa.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.