Apple järjestää yllätystilaisuuden – Huomio ei kohdistu nyt laitteisiin

Manu Pitkänen

Apple järjestää yllätystilaisuuden – Huomio ei kohdistu nyt laitteisiin
Applen loppuvuosi koostuu yleensä kahdesta erillisestä julkaisutilaisuudesta. Ensin on syyskuussa järjestettävä iPhone-julkistus, mitä seuraa lokakuussa pidettävä iPad-tilaisuus. Tällä kertaa tätä jälkimmäistä tilaisuutta ei tullut, mutta vuoden lopulle on tulossa kuitenkin lehdistötilaisuus.

Apple on kutsunut yleisöä koolle New Yorkissa 2. joulukuuta järjestettävään lehdistötilaisuuteen. Tällä kertaa kyse ei ole lainkaan tableteista tai muustakaan raudasta, vaan valokeilaan pääsevät iOS:lle julkaistut parhaimmat sovellukset ja pelit. Yleensä Apple vain julkaisee listat suosituimmista sovelluksista joulun aikaan, mutta tällä kertaa se haluaa kunnioittaa ohjelmistokehittäjiä uudella tavalla.

Aina on tietysti mahdollista, että tilaisuudessa selviää jotakin uutta Applen laitesuunnitelmista, mutta pääpaino tulee olemaan sovelluksissa. Apple saattaa esimerkiksi kertoa tarkemmin koska uusi Mac Pro ja Pro Display XDR -näyttö tulevat myyntiin. Applen aikeena oli järjestää lehdistötilaisuus lokakuussa, mutta sen sijaan yhtiö päätyi paljastamaan uudet AirPods Pro -kuulokkeet ja 16 tuuman MacBook Pron lehdistötiedotteen muodossa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -43%

Motorola Moto G85
199 € Elisa
349 € Power

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
119 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Motorola Edge 60 Pro
439 € Verkkokauppa.com
439 € Gigantti
439 € Power

Alin hinta viikko sitten: 649 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.