Applen modeemikaupat toteutuivat – Intel valittaa tehneensä miljardien tappiot

Manu Pitkänen

Applen modeemikaupat toteutuivat – Intel valittaa tehneensä miljardien tappiot
Viime kesänä Intel ilmoitti myyvänsä modeemiliiketoimintansa älypuhelimien osalta Applelle, joka oli havitellut bisnestä jo pidemmän aikaa itselleen. Intel päätyi lopulta myymään sen tärkeimmäille asiakkalleen, kun Apple ilmoitti siirtyvänsä jatkossa Qualcommin modeemeihin. Kauppa on nyt toteutunut.

Intel ja Apple kävivät siis jo viime vuonna neuvotteluita modeemiliiketoiminnan myymisestä, mutta tuolloin kauppoja ei syntynyt. Ääni muuttui kellossa tämän vuoden kevään jälkeen, kun Apple ilmoitti sopineensa käräjäriidat Qualcommin kanssa ja alkavansa taas käyttää yhtiön tuotteita iPhoneissa. Apple oli tähän mennessä painottanut Intelin modeemien käyttöä iPhoneissa.

Nyt Intel on syyttänyt Qualcommia kilpailulainsäädännön vastaisista toimista, joilla se pakotti yhtiön pois markkinoilta. Intelin näkemyksen mukaan Qualcommia on syyttäminen siitä, että Intel päätyi myymään modeemiliiketoiminnan Applelle miljardilla dollarilla – tehden samalla usean miljardin dollarin edestä tappiota. Syy miksi Apple otti etäisyyttä Intelin modeemeihin oli 5G-modeemien kehityksen hitaus sekä haluttomuus panostaa.



Applen tavoitteena lienee seuraavan parin vuoden aikana käyttää iPhoneissa sen itse suunnittelemia 5G-modeemeja.

Lue myös:
MediaTek Dimensity 1000 5G -järjestelmäpiiri julkaistu.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -35%

Honor 200 – hinta laskenut -34%

Honor 200
99 € DNA
149 € Power
346 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 149 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Gigantti
199 € Power
199 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Honor 200 Lite – hinta laskenut -24%

Honor 200 Lite
219 € Verkkokauppa.com
287 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 287 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.