iPhonien tuotanto keskeytetty Kiinassa viikoksi – Toinen viikko voi olla jo katastrofi

Manu Pitkänen

iPhonien tuotanto keskeytetty Kiinassa viikoksi – Toinen viikko voi olla jo katastrofi
Kiinan isoja tuotantolaitoksia on määrätty keskeyttämään toimintansa helmikuun 10. päivään saakka jotta koronaviruksen leviäminen saataisiin aisoihin. Satoja ihmisiä tappanut virus vaikuttaa tätä kautta esimerkiksi iPhonien ja muiden elektronisten laitteiden valmistukseen.

iPhonien ja muiden elektronisten laitteiden kokoonpanosta vastaava Foxconn on keskeyttänyt toimintansa kiinalaisilla tehtaillaan määräysten mukaisesti. Viruksen takia tehtaiden käynnistämistä voidaan vielä viikata helmikuun 10. päivän jälkeiseenkin ajankohtaan, mikä olisi omiaan aiheuttamaan ison loven puhelimien tuotantoon. Esimerkiksi Applen iPhonien toimitusajat saattaisivat kasvaa reilusti nykyisestä.

Toistaiseksi viruksen aiheuttamien vahinkojen arvioidaan jäävän pieniksi Foxconnille, sillä yhtiö on siirtänyt tuotannon painopistettä Kiinan ulkopuolella oleviin tehtaisiin. Foxconnilla on tuotanto esimerkiksi Vietnamissa, Intiassa ja Meksikossa. Lisäksi Foxconn pystyy tarvittaessa kirimään menetyksiään teettämällä enemmän ylitöitä tehtaillaan, kun ne voidaan jälleen avata.



Pitkittyneessä tilanteessa menetettyä tuotantoa ei kuitenkaan enää saada takaisin. Reutersille puhuneen lähteen mukaan jo viikon ylimääräinen katko tuotantoon voi tuottaa yhtiölle isoja ongelmia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Sony Xperia 5 V – hinta laskenut -27%

Oppo A78 – hinta laskenut -21%

Oppo A78
218 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 276 €

Apple iPhone SE (2022) – hinta laskenut -19%

Apple iPhone SE (2022)
402 € Hobby Hall
499 € Gigantti
499 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Motorola Moto G13 – hinta laskenut -16%

Motorola Moto G13
123 € Hobby Hall
131 € Proshop
145 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 146 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.