Android 11:n ensimmäinen kehitysversio julkaistu!

Manu Pitkänen

Android 11:n ensimmäinen kehitysversio julkaistu!
Google on julkaissut Android 11 -käyttöjärjestelmän ensimmäisen Developer Preview -version. Tavallista aikaisemmin toteutunut julkaisu sisältää lukuisan määrän pieniä viilauksia, jolla käyttöjärjestelmästä tehdään yhtenäisempi, monikäyttöisempi ja suorituskykyisempi.

Käyttöjärjestelmä sisältää tuen uudenlaisille näyttötyypeille, kuten Samsungin lippulaivamallistosta tutuille kaareville tai taittuville näytöille. Lisäksi käyttöjärjestelmätasolla on parannettu 5G-tukea. Google on lisännyt ilmoituskeskukseen uuden viesteille omistetun osion sekä ottanut käyttöön jo Android 10:een tarkoitetun Bubbles-viestikuplatoiminnon. Bubbles-toiminto on samankaltainen kuin Facebook Messengerissä, mutta käyttöjärjestelmään lisätty toteutus takaa sen, että kuka tahansa sovelluskehittäjä voi hyödyntää sitä.

Tietoturvaan on tehty myös paljon viilauksia. Käyttäjä voi antaa sovellukselle kertakäyttöisiä lupia käyttää puhelimen laitteistoa tai tallennettuja tietoja, minkä lisäksi sijaintipalveluiden käyttöön voidaan antaa lupa vain kun sovellus on aktiivisessa käytössä. Android 11 sisältää tuen myös sähköisille ajo- tai henkilökorteille.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.