Koronavirus iski Samsungiin – Työntekijä sairastui ja tehdas suljettiin

Manu Pitkänen

Koronavirus iski Samsungiin – Työntekijä sairastui ja tehdas suljettiin
Koronavirus on iskenyt nyt Samsungiin pahemman kerran, sillä erään korealaisyhtiön tehtaan työntekijän on todettu sairastuneen koronavirukseen. Etelä-Koreassa sijaitseva Gumin puhelintehdas on tapauksen vuoksi suljettu väliaikaiseksi.

Nykytiedon valossa Gumin tehtaan pitäisi aueta jo tänään eli tehtaan tuotantoseisokki kesti vain muutamia päiviä. Tartuntojen ehkäisemiseksi yhtiö on päättänyt kuitenkin asettaa tietyt alueet tehtaalla karanteeniin ja pyytänyt työntekijöitä testaamaan terveydentilansa virustartunnan varalta.

Gumissa valmistetaan pääasiassa Samsungin korkeamman hintaluokan puhelimia kotimaan markkinoille, joten tehtaan sulkeminen ei suoraan vaikuta puhelimien saatavuuteen Euroopassa. Voi kuitenkin olla, että Samsung joutuu muuttamaan muiden tehtaiden toimitusten osoitteita, joten uusien mallien saatavuus on heikentyä hieman tapauksen takia.



Apple ilmoitti jo aiemmin, että iPhonien tuotannossa ja myynnissä ei ylletä alkuvuoden tavoitteisiin, koska virusepidemiasta toipuminen kestää odotettua kauemmin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -44%

Apple iPhone 17 Air
834 € Hobby Hall
998 € Power
999 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X5c Plus – hinta laskenut -20%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.