Google haluaa yhteistyötä Huawein kanssa – Pyytää poikkeuslupaa hallinnolta

Manu Pitkänen

Google haluaa yhteistyötä Huawein kanssa – Pyytää poikkeuslupaa hallinnolta
Mikäli kaikki menee hyvin, voi Huaweille olla tiedossa ennenaikainen joulu. Google on nimittäin pyytänyt Yhdysvaltain hallinnolta poikkeuslupaa tehdä yhteistyötä Huawein kanssa. Mikäli hallinto vastaa myöntävästi, voisi Huawei jälleen käyttää Googlen palveluilla varusteltua Androidia omissa puhelimissaan.

Googlen ja Huawein yhteistyön palautumista voidaan joutua odottamaan hetken aikaa, sillä Yhdysvalloissa käynnistyvä presidentinvaalikampanjointi voi viivästyttää päätöksentekoa. Viime vuoden toukokuussa Yhdysvallat kielsi amerikkalaisia yhtiöitä tekemästä yhteistyötä Huawein kanssa, mutta tämän jälkeen Valkoinen talo on antanut yrityksille mahdollisuuden hakea vapautusta kauppasaarrolle.

Muun muassa Microsoft on saanut luvan tehdä yhteistyötä Huawein kanssa. Päätös on saattanut rohkaista Googleakin hakemaan poikkeuslupaa.

Huawei on jo julkaissut Mate 30 -sarjan puhelimet, joissa ei ole Googlen palveluita mukana. Maaliskuun lopulla Huawein on määrä esitellä P40-malliston, jossa ei näillä näkymin ole myöskään Googlen palveluita. Mikäli kaikki menee hyvin, voi Google tehdä paluun Huawein puhelimiin P40:n esittelyn jälkeen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -44%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 86 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -30%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.