Google jatkaa tumman teeman laajentamista Android-sovelluksiinsa

Puhelinvertailu

Google jatkaa tumman teeman laajentamista Android-sovelluksiinsa
Tumma teema on tullut osaksi Androidia isolla tavalla Android 10 -julkaisun myötä. Sovelluskohtaisia tummia teemoja on tuotu myös hiljakseltaan saataville, ja nyt myös YouTube TV -sovellus jatkaa tätä linjaa.

Käytännössä omaa teemavalintaa ei tuotu YouTube TV -sovellukseen, vaan se noudattaa nyt Android 10:ssä käyttöön otettua tapaa, jossa sovellukset mukautuvat järjestelmän teeman mukaan.

Muutos ei ole Androidilla tapahtunut missään nimessä silmänräpäyksessä, josta kertoo vasta nyt julkaistu päivitys Googlen omaan sovellukseen. Monet kolmannen osapuolen sovelluksista eivät edelleenkään tunnista käyttöjärjestelmän teemaa.

Mikäli et ole saanut päivitystä YouTube TV -sovellukseesi, niin ei hätää. Kyse on palvelinpuolen päivityksestä, joten sovelluksesi näkymä päivittyy ilman varsinaista päätelaitteessa tapahtuvaa ohjelmistopäivitystä.

Niinpä tästä lähtien sovelluksessa käytössä on järjestelmän teema. Tämä tietysti vaatii Android 10 -version älypuhelimessasi. Voit seurata Android 10 -päivitysuutisia täältä.



Tummassa teemassa ei ole yksinomaan kyse väripreferenssistä, vaan se on myös erittäin käytännöllinen ominaisuus. Se toimii vähemmän silmiä ärsyttävänä taustana pimeämmissä olosuhteissa ja sen lisäksi se säästää akkua OLED-näytöissä. Jälkimmäinen ominaisuus onkin lienee suurin syy sen suosion kasvuun viimeisten parin vuodet aikana.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.