iOS 14 vuoti nettiin – Käyttöjärjestelmän ominaisuuksia paljastunut jo kevään aikana

Manu Pitkänen

iOS 14 vuoti nettiin – Käyttöjärjestelmän ominaisuuksia paljastunut jo kevään aikana
Tämän kevään aikana on kuulunut paljon tietoja syksyllä julkaistavasta iOS 14 -käyttöjärjestelmästä ja syykin tähän on ilmeisesti selvinnyt. Motherboard-julkaisun mukaan iOS 14 -käyttöjärjestelmän varhaisen vaiheen koontiversio on päässyt leviämään helmikuusta lähtien tutkijoille ja hakkereille.

Tapauksen taustalla on verkosta ostettu kehittäjille tarkoitettu iPhone 11 -malli, johon oli asennettu iOS 14:n kehitysversio. Ohjelmiston versio on peräisin joulukuulta 2019 ja tuhansia dollareita puhelimesta maksanut kiinalaisostaja laittoi ohjelmiston levitykseen helmikuussa. Sittemmin käyttöjärjestelmästä on putkahdellut tietoja tasaisin väliajoin.

Koska kyse on jo puoli vuotta vanhasta koontiversiosta, on iOS 14 tällä hetkellä todennäköisesti varsin eri näköinen käyttöjärjestelmä ja tulee olemaan poikkeamaan vuodoissa nähdystä vieläkin enemmän syksyllä. Joitain toimintoja on saatettu poistaa ja siihen on ladattu lisää ominaisuuksia matkan varrella. Siispä vuodot eivät välttämättä kerro koko kuvaa ladattavaksi asti tulevasta mobiilialustasta.



Apple esittelee iOS 14:n ominisuuksia kehittäjille ja suurelle yleisölle kesäkuun lopulla WWDC-kehittäjätapahtumassa. Koronaviruksen takia tapahtuma järjestetään tänä vuonna täysin virtuaalisena.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E15 – hinta laskenut -41%

Motorola Moto E15
84 € CDON
99 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 140 €

Motorola Moto G24 – hinta laskenut -41%

Motorola Moto G24
99 € CDON
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Realme GT 6T – hinta laskenut -19%

Realme GT 6T
455 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 560 €

Motorola Moto G04s – hinta laskenut -19%

Motorola Moto G04s
121 € Hobby Hall
149 € Prisma Verkkokauppa

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.