OnePlus paljasti: Tulossa on jälleen edullisia puhelimia

Matti Robinson

OnePlus paljasti: Tulossa on jälleen edullisia puhelimia
OnePlus nousi kansan tietoisuuteen vuonna 2014 aggressiivisella mainoskampanjalla, jossa se puhui lippulaivantappajasta, jonka hinta on vain murto-osa huippuvalmistajien laitteesta. OnePlus One (kuvassa) oli menestys, mutta yhtiön nykyvolyymiin mitattuna kyse oli marginaalituotteesta.

Sittemmin OnePlussan laitteiden hinta on kohonnut puolivuosittain tasaisesti ja nykyisin huippulaitteesta joutuu maksamaan liki tuhat euroa. Tämä ei monien mielissä muistuta enää OnePlussan alkuperäistä sanomaa, ja yhtiössäkin se tiedostetaan.

Huhut ovat jo pitkään kertoneet OnePlussan kehittelevän edullisempaa laitetta perinteisesti numeroitujen huippulaitteiden oheen. Nyt yhtiön toimitusjohtaja Pete Lau on Fast Companyn haastattelussa vahvistanut, että tällainen laite on myös työn alla.

Huhut kertovat laitteen olevan nimeltään OnePlus Z, joka olisi eräänlainen seuraaja jo 2015 julkaistulle ainoalle OnePlus-puhelimelle, jonka ei pohjaa mallinumeroon – joskin OnePlus X voidaan käsittää myös kymppinä.



Lau ei kerro juurikaan laitteesta, mutta paljastaa, että se on osa laajempaa strategiaa, jossa brändiä kasvatetaan joka suuntaan. Ekosysteemin rakentaminen on tärkeää ja se vaatii monenlaisia tuotteita.

Ensiksi laite tulee myyntiin Aasiassa ja erityisesti OnePlussan suosikkimaa Intiassa. Sitä voi odottaa julkaistavaksi myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa myöhemmin tänä vuonna.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall
182 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Nothing Phone (3a) Pro – hinta laskenut -29%

Nothing Phone (3a) Pro
349 € DNA
489 € Verkkokauppa.com
489 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -27%

Honor X7b (4G)
109 € Mobiilipiste.fi

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 60 Neo – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 60 Neo
299 € DNA
399 € Verkkokauppa.com
399 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.