Android-puhelimet, joissa on alle 2GB muistia, katoavat markkinoilta

Petteri Pyyny

Alle 2GB muistilla varustetut puhelimet eivät enää ole Androideja loppuvuodesta
Google on linjannut hiljattain nostavansa Androidia käyttävien kännyköiden speksivaatimuksia. Käytännössä suurin muutos nähdään siinä, että vuoden 2020 lopulla julkaistavan Android 11 käyttöjärjestelmän myötä alle 2 gigatavun keskusmuistilla (RAM-muisti) varustettuja Androideja ei enää ole olemassakaan.

Valmistajat, jotka haluavat tinkiä käyttömuistista edullisimpien laitteidensa osalta voivat tehdä niin jatkossakin, mutta kyseiset mallit eivät enää ole Androideja vaan Android Go-laitteita.

Android Go on vuonna 2017 esitelty kevennetty versio Androidista, joka on suunnattu erityisesti kehitysmaiden markkinoille ja Android Go-laitteita ei juuri Suomessa ole tullutkaan vastaan kaupan hyllyillä. Tähän voi tulla muutos, jos valmistajat haluavat väen vängällä jatkaa vähäisellä RAM-muistilla varustettujen laitteiden myyntiä myös Euroopassa. Aiheesta uutisoi mm. XDA-Developers.



Samalla myös erittäin vähäisellä käyttömuistilla varustetuille laitteille tulee uusia vaatimuksia Googlen taholta. Käytännössä alle puolen gigatavun muistilla varustetut Android Go-laitteet eivät saa enää käyttää lainkaan Googlen palveluita, ainakaan ilman ostajan jälkikäteen tekemää kikkailua.

Keskusmuistia ei kannata sekoittaa puhelimen tallennustilaan, vaikka molempia tyypillisesti ilmaistaan gigatavuissa (GB). Tallennustila on sitä "muistia". johon ohjelmat asennetaan laitteeseen pysyvästi ja johon tiedostot,kuten vaikkapa valokuvat, tallentuvat. Keskusmuisti eli RAM taas on muistia, jossa käynnissä olevat ohjelmat toimivat.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno 12 F (4G) – hinta laskenut -33%

Oppo Reno 12 F (4G)
234 € CDON
249 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 349 €

HMD Pulse – hinta laskenut -29%

HMD Pulse
54 € Hobby Hall
99 € Gigantti
132 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 75 €

OnePlus Nord N30 – hinta laskenut -26%

OnePlus Nord N30
73 € Hobby Hall
175 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Xiaomi Redmi Note 13 (5G) – hinta laskenut -23%

Xiaomi Redmi Note 13 (5G)
99 € Hobby Hall
208 € Multitronic
229 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.