Androidissa vakava vika: Tekstivietit viivästyvät, näin korjaat

Petteri Pyyny

Androidissa vakava vika: Tekstivietit viivästyvät, näin korjaat
Androidiin on pesiytynyt vika, joka aiheuttaa huomattavaa viivettä tekstiviestien vastaanottamisessa. Ongelma tekee monin paikoin mahdottomaksi mm. erilaisten kaksinkertaista varmennusta (2FA) käyttävien palveluiden käyttämisen.

Havaitsimme tämän ongelman itsekin alkuviikosta, kun useiden palveluiden tekstiviestivarmennukset tulivat pitkällä, toisinaan jopa 30 minuutin, viiveellä. Tuolloin mm. monien pankkien sisäänkirjautuminen meni mahdottomaksi, kun tekstiviestillä välitettävä varmennekoodi oli ehtinyt jo vanhentua sen saapuessa perille.

Ongelma liittyy Googlen päivitykseen Android-käyttöjärjestelmän osassa nimeltä Carrier Services eli suomeksi Operaattoripalvelut. Jostain syystä 23.11.2020 jakeluun siirtynyt päivitys, jonka puhelimesi on saattanut ladata sovellusten päivitysten yhteydessä, hidastaa tekstiviestien perille tuloa merkittävästi.

Ongelmaan ei ole toistaiseksi oikeaa ratkaisua Googlen taholta julkaistu, mutta sen voi korjata poistamalla kyseisen ohjelmiston kokonaan puhelimelta. Ohjelmiston poistaminen ei rampauta Androidia millään tavalla, mutta joillain operaattoreilla käytössä olevat omat palvelut voivat poistua käytöstä.

Näin korjaat ongelman




  • Avaa Google Play-kauppa
  • Etsi yläreunan hakupalkista hakutermillä Carrier Services
  • Kyseinen sovellus tulee näkyviin.
    Napauta nyt sovelluksen kuvauksen yhteydessä näkyvää Poista-painiketta.
  • Siinäpä se.


Testasimme tätä käytännössä ja jo puolitoista viikkoa piinannut tekstiviestien viive katosi kuin taikaiskusta tämän tehtyämme.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nothing Phone (3a) Pro – hinta laskenut -29%

Nothing Phone (3a) Pro
349 € DNA
429 € Gigantti
429 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -27%

Honor X7b (4G)
109 € Mobiilipiste.fi

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 60 Neo – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 60 Neo
299 € DNA
399 € Verkkokauppa.com
399 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G)
265 € Hobby Hall
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 333 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.