5G ei tule osaan Suomea lainkaan - syynä Venäjä

Petteri Pyyny

5G ei tule osaan Suomea lainkaan - syynä Venäjä
Osaan Suomea ei tulla saamaan 5G-yhteyksiä moneen vuoteen - mahdollisesti ei koskaan. Käytännössä itärajan tuntumassa olevat alueet jäävät pysyvästi 5G-verkkojen ulkopuolelle.

Syynä tähän ovat kansainväliset sopimukset, joilla määritellään radiotaajuuksien käytöstä. Kukin maa voi käyttää hakemiaan radiotaajuuksia, kunhan ne eivät häiritse muiden maiden verkkoja. Suomessa 5G-verkot rakennetaan käyttämään 3,4 - 3,8 gigahertsin taajuuksia. Valitettavasti osittain samaa taajuusaluetta käyttää myös Venäjä, joka käyttää 3,6 - 3,8 gigahertsin taajuutta oman satelliittiliikenteensä vastaanottoon.

Koska asioista sovitaan valtioiden kesken kansainvälisessä televiestintäliitossa, ITUssa, on asia tältä osin käytännössä taputeltu, eli tilannetta ei voi muuttaa mitenkään.

Suomi on sitoutunut siihen, että sen 5G-verkot eivät häiritse Venäjän radiotaajuuksia, joten noin 60km leveä kaistale Suomen itärajalta tulee rauhoittaa kokonaan siten, että nykyisiä 5G-taajuuksia ei rakenneta sinne. Suuremmista taajamista ja kaupungeista ilman 5G-verkkoa tulevat jäämään ainakin Lappeenranta, Imatra, Kuusamo sekä iso osa Joensuuta.



Rajoitukset kulkevat siten, että 30 kilometrin päähän rajasta 5G-tukiasemia ei voi rakentaa lainkaan ja 30-60km säteelle itärajasta tukiasemia voi rakentaa, mutta puolitehoisina.

Ylen artikkelissa aiheesta asian tiivistää DNA:n edustaja näin: "Karkeasti sanottuna vasta 60 kilometrin päästä itärajasta me voimme käyttää 5G:n taajuusaluetta täysmääräisesti"

Ratkaisuksi operaattorit aikovat parantaa olemassa olevaa 4G-verkkoa itärajan tuntumassa. Tilanne kuitenkin 5G-verkkojen osalta ratkeaa vasta, jos Venäjä aloittaa täysmittaisen 5G-verkkojen rakentamisen ja vapauttaa nykyisin satelliittikäytössään olevat taajuudet omille 5G-verkoilleen. Tuolloin myös Suomi voisi käyttää samoja taajuuksia rajan tällä puolen 5G-käyttöön.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Poco F6 Pro – hinta laskenut -40%

Xiaomi Poco F6 Pro
485 € Summ
550 € Hobby Hall
603 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 808 €

Honor 90 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 90 Smart
99 € Telia
142 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
1234 € Summ
1499 € Hobby Hall
1550 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 1849 €

Honor 200 Pro – hinta laskenut -33%

Honor 200 Pro
465 € Summ
699 € Verkkokauppa.com
699 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.