Clubhouse -sovellus on yksityisyyden kannalta kamala

Petteri Pyyny

Hittisovellus Clubhouse on yksityisyyden painajainen: Tämä kaikki on pielessä
Tämän hetken ykköshitti sovellusrintamalla on ehdottomasti ollut Clubhouse, jota ovat ehtineet hehkuttamaan myös monet julkkikset, kuten Elon Musk.

Kyseessä on siis pelkästään ääneen pohjautuva ryhmächatti, jossa ei voi kirjoittaa mitään, ainoastaan puhua - ja nimenomaan ryhmissä eli "huoneissa". Sovellus on saatavilla ainoastaan iPhonelle ja se vaatii kutsun, jotta palveluun voi edes liittyä. Tästä huolimatta sovellus on noussut hypekäyrällä kenties korkeimmalle mitä mikään sovellus on tänä vuonna onnistunut nousemaan.

Mutta sovelluksen yksityisyyden suoja on karmealla tasolla.

Clubhouse tallettaa keskustelut

Aivan ensinnäkin, Clubhouse tallettaa kaikki keskustelut. Eikä siis käyttäjän puhelimelle vaan omille palvelimilleen. Tämä siitäkin huolimatta, että keskusteluja ei voi itse kuunnella niiden käymisen jälkeen - ideana on siis se, että niistä ei jää ikäviä jälkiä sosiaaliseen mediaan, jotka tulisivat myöhemmin elämässä vastaan.



Clubhousen mukaan yhtiö tallettaa keskustelut tarkistaakseen niiden sisällön. Mahdollisista väärinkäytöksistä, jotka paljastuvat äänitteiden pohjalta, voi luonnollisesti seurata porttikielto palveluun.

Yhtiö lupaa kyllä säännöissään poistavansa keskustelut niiden tarkistamisen jälkeen, mutta Clubhouse ei kerro lainkaan kauanko keskusteluita säilytetään ja milloin ne poistetaan.

Käyttäjän on pakko jakaa yhteystietonsa

Monet sovellukset tekevät tätä - eivätkä käyttäjät täysin ymmärrä tämän vaikutuksia. Clubhouseen liityttäessä sovellukselle on pakko antaa lupa puhelimen yhteystietoihin pääsyyn. Clubhouse poimii sieltä kaikki yhteystiedot omille palvelimilleen ja käyttää niitä markkinointiin ja uusien käyttäjien houkutteluun.

Samoin toimitaan, kun liittynyt käyttäjä yhdistää omaan Clubhousen profiiliinsa vaikkapa oman Facebook-tilinsä. Tällöinkin Clubhouse saa käyttäjän Facebook-kavereiden listan itselleen.

Näiden avulla Clubhouse pystyy rakentamaan verkon käyttäjistä ja tietää vaikkapa että ihminen X on 20 Clubhousen käyttäjän yhteystiedoissa, vaikka ihminen X ei olekaan vielä palvelussa.

Ihminen X ei tästä voi tietenkään tietää mitään, sillä hän ei ole palvelussa, vaan hänen tietonsa ovat päätyneet Clubhouselle muiden käyttäjien yhteystietojen mukana. Ja ei, omia tietojaan ei voi poistaa, vaikket olisi koskaan palveluun liittynytkään.

Oman tunnuksen poistaminen on vaikeaa

Sovelluksessa ei ole mahdollisuutta poistaa omaa käyttäjätunnustaan, vaan ainoa tapa poistaa käyttäjätunnus on lähettää yhtiölle sähköpostia asiasta.

Palvelu kerää erittäin paljon tietoja

Sovellus kerää raskaalla kädellä tietoja käyttäjistään - ja myös käyttäjistä, jotka eivät ole vielä palvelussa. Sovelluksen selkeänä aikomuksena on muuttaa kerätty tieto rahaksi, kunhan sopiva liiketoimintamalli löytyy. Yhdistämällä yhteystiedoista syntyvät verkostot muuhun saatavilla olevaan tietoon kuluttajasta voi yhtiö luoda hyvinkin tarkan mainosprofiilin käyttäjistään - ja myydä sen eteenpäin mainosverkoille.


On erittäin todennäköistä että Clubhousen nykyiset säännöt eivät ole yhteensopivia euroopplaisten lakien kanssa, joten onkin mielenkiintoista nähdä miten sovelluksen toiminta muuttuu jatkossa, kun sen suosio kasvaa entisestään.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.