Clubhouse julkaistiin Androidille

Petteri Pyyny

Tämän vuoden hypetetyin sovellus saapui Androidille
Clubhouse on ollut vuoden ylivoimaisesti kovimmalla hypekäyrällä varustettu sovellus. Sovellus on ollut erittäin rajatusti saatavilla, sillä siitä on ollut tarjolla vain iPhone-versio ja sen käyttö on vaatinut kutsun aiemmalta jäseneltä sisäänpääsyn vastineeksi.

Clubhouse on siis livenä tapahtuviin äänikeskusteluihin pohjautuva sovellus, jossa käyttäjät voivat liittyä äänimuotoiseen ryhmäkeskusteluun ja jutella keskenään mistä tahansa. Hypeä on auttanut paljon se, että kanavilla ovat viihtyneet useat tunnetut henkilöt, aina sijoittajista kuuluisuuden henkilöihin.

Nyt Clubhouse on laajentumassa vihdoin myös Androidille ja sovelluksen Android-versio on ladattavissa Yhdysvalloissa. Kokeilvaiheessa oleva Android-sovellus vaatii sekin edelleen kutsun sekä liittymisen sovelluksen beta-ohjelmaan.

Engadgetin tietojen mukaan Android-sovellus olisi saapumassa myös muihin maihin lähiviikkoina.



Clubhousen suosio on luonnollisesti aiheuttanut kohinaa myös muiden sosiaalisen median alustojen parissa: Twitter on jo julkaissut oman versionsa äänikeskustelupalvelusta, joka kulkee nimellä Twitter Spaces ja Facebook on kehittämässä vastaavaa ominaisuutta osaksi sen Messenger-sovellusta. Myös Spotifyn ja Redditin kerrotaan pohtivan live-muotoiseen äänikeskusteluun hyppäämistä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.