Kiina vaatii Supercellin emoyhtiön kaikki sovellukset tarkistettavakseen, päivitykset tauolla

Petteri Pyyny

Kiina vaatii Supercellin emoyhtiön kaikki sovellukset tarkistettavakseen, päivitykset tauolla
Kiina on ilmoittanut käyvänsä läpi Tencentin kaikki sovellukset ja yhtiötä on kielletty päivittämästä mobiilisovelluksiaan ennen tarkistusten valmistumista. Tencent omistaa myös suomalaisen pelijätti Supercellin.

Taustalla on mitä ilmeisimmin viimeisen vuoden aikana kiihtynyt Kiinan valtion puuttuminen teknologiayhtiöiden kasvavaan mahtiin. Kiina on järjestelmällisesti vaikeuttanut kuluttajaliiketoiminnassa toimivien kiinalaisten teknologiayhtiöiden toimintaa erilaisilla uusilla rajoituksilla.

Tencentin tarkastuspakon syyksi Kiina kertoo sen, että osa Tencentin sovelluksista on loukannut käyttäjiensä oikeuksia.

Tarkistuspakko asetettiin voimaan marraskuun 24. päivä ja sen on määrä kestää vuoden 2021 loppuun asti. Tuona aikana Tencent ei saa päivittää sovelluksiaan sovelluskauppoihin elleivät ne läpäise Kiinan valtion tarkastuksia.



Tencent omistaa mm. yhden maailman suosituimmista keskustelualustoista, WeChatin, joka on tavallaan yhdistelmä WhatsAppia, Teamsia, Amazonia ja Facebookia - kaikki samassa, valtavan suositussa sovelluksessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.