Oppolta ensimmäinen taittuva puhelin: Tässä on Oppo Find N

Matti Robinson

Oppolta ensimmäinen taittuva puhelin: Tässä on Oppo Find N
Kiinalaisvalmistaja Oppo, joka tunnetaan Suomessa pääosin aiemmin OnePlussan taustajoukoista, on tuomassa markkinoilla omaa taittuvaa puhelintaan.

Kyseessä on Samsungin Fold-mallien tyylinen vaakasuunnassa taittuva älypuhelin, joka kantaa nimeä Oppo Find N. Yhtiö onkin julkaissut jo pienen teaser-videon laitteesta, jossa paljastuu, että se sisältää sekä perinteisemmän älypuhelinnäytön ulkopinnalla että suuremman näytön sisällä.

Vaikka laite ensisilmäyksellä muistuttaa kovasti Foldia, vuotaja Ice universen mukaan kyseessä on eri mallinen taittuva puhelin. Sen julkaisemien vertailukuvien mukaan etunäytön koko olisi ehkä luokkaa 5,5 tuumaa ja selkeästi Foldia leveämpi ja lyhyempi.

Virallinen julkaisu tapahtuu joulukuun 15. päivä, eli ensi keskiviikkona, jolloin tiedämme lisää mm. teknisistä yksityiskohdista. Tässä vaiheessa ei ole myöskään tietoa millä markkinoilla Oppo Find N nähdään ja millaisella aikataululla.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.