Google vaikuttaa välttäneen sormenjälkilukijan ongelmat uudessa Pixelissä

Puhelinvertailu

Google vaikuttaa välttäneen sormenjälkilukijan ongelmat uudessa Pixelissä
Googlen Pixel-puhelimet ovat pääosin markkinoiden huippua suorituskyvyn ja käyttöliittymän sulavuuden suhteen. Valitettavasti nykysukupolven Pixel-puhelinten kehityksessä tapahtui ilmeisimmin pieni kömmähdys yhden ominaisuuden suhteen.

Pixel 6 ja 6 Pro -puhelinten sormenjälkilukija ei ole ollut muun laitteiston (ja ohjelmiston) tasolla. Käyttäjät ovat valittaneet paitsi erityisen hitaasta niin myös usein täysin sormenjälkeä tunnistamattomasta lukijasta.

Vaikka yhtiön uusinta puhelinta, Pixel 6a:ta, ei ole vielä julkaistu, se tapahtuu vasta heinäkuun puolivälin jälkeen, niin Google on jo paljastanut laitteen isolta osin.

Google I/O-tapahtumassa tarjotun vilkaisun lisäksi yhtiö on esitellyt laitetta myös lokaalisti. 9to5Google on bongannut Ranskassa Googlen julkaiseman unboxing-tyylisen videon, josta paljastuukin, että kuluttajien ei välttämättä tarvitse olla peloissaan enää Pixel 6a:n sormenjälkilukijan suhteen.



Video, joka on sittemmin poistettu YouTubesta, mutta löytyy toisaalta, tarjoaa pikaisen vilauksen Pixel 6a:n sormenjälkilukijaan, kun unboxaaja avaa sen kerran esitellessään puhelinta.



Puhelin avautuu nopeasti ja vaivattomasti, jotakuinkin kuten Pixel 6:n omistajat varmasti haluaisivat. Valitettavasti lukituksen avaaminen ei toistu videolla, joten on vaikea sanoa mikä todellisuus on, kun yrityksiä on mm. useammasta kulmasta.

Aivan markkinoiden nopein lukituksen avaaminen ei kyseessä ole, mutta on huomioitavaa, että laitteessa on näyttöön piilotettu sormenjälkilukija, jotka eivät vielä ole aivan perinteisten lukijoiden tasolla nopeudessa.

Pixel 6a julkaistaan heinäkuun 21. päivä ja sen hinta on Euroopassa 459 euroa. Lisätietoja laitteesta löydät täältä.
Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -40%

Oppo A77 5G
149 € DNA
199 € Proshop
249 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Honor X8 – hinta laskenut -26%

Motorola Moto G62 5G – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G62 5G
179 € Gigantti
179 € Power
238 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Honor Magic4 Pro – hinta laskenut -25%

Honor Magic4 Pro
599 € Power
749 € DNA
799 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.