Google Kuviin iso uudistus: Muistot paranevat monella tapaa

Petteri Pyyny

Google Kuviin iso uudistus: Muistot paranevat monella tapaa
Monien käyttäjien mielestä Google Kuvien yksi parhaista ominaisuuksista on sen muistot -toiminto. Muistot-toiminto nostaa esiin kuvia, jotka muutoin jäisivät vain digitaalisen arkiston täytteeksi - ja joita ei kenties koskaan tulisi katsottua uudestaan.

Nyt Google Kuvien muistoihin on tulossa merkittäviä uudistuksia.

Muistojen yleinen formaatti uudistuu merkittävästi, kun muistojen mukaan tulee jatkossa enemmän katkelmia videoista, muistot osaavat zoomata tietyissä kuvissa vain kohteisiin, jotka tekoäly päättelee tärkeiksi - ja lisäksi muistojen taustalle tulee soimaan myös entistä enemmän instrumentaalimusiikkia.

Mutta kenties näppärin uudistus tulee olemaan yhden muistopäivän kokonaisuuden jakaminen. Eli jos olet viettänyt vaikkapa ikimuistoisen päivän kaveriporukalla ja Google Kuvat kaivaa tuon päivän historian hämärästä esiin, voin helposti jakaa koko päivän muistot eteenpäin päivään osallistuneille.

Lisäksi jo aiemmin muistoista toisinaan vastaan tullut ominaisuus, eli kuvista videoiden luonti yleistyy. Kuvat-sovellus siis tekee jatkossa entistä useammin videoklippejä, joihin se yhdistelee tekoälyn mielestä toisiinsa sopivia kuvia yhteen.



Lisäksi omien muistojen luontiin tuodaan uusia työkaluja, kun Google Kuvien kollaasien luontiin tarkoitettu työkalu uudistuu isolla kädellä. Kollaasin avulla voi itse luoda eräänlaisia minikokoisia valokuva-albumeita valituista hetkistä.

Googlen mukaan uudistuksista osa tulee käyttöön jo lähipäivinä ja osa tulee tarjolle lokakuun aikana. Muutokset pääosin tapahtuvat palvelinpäässä, eli sovelluksen versionumerolla ei ole merkitystä (kaikkien) uudistusten käyttöönotossa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi Note 11S 5G (global) – hinta laskenut -17%

Xiaomi Redmi Note 11S 5G (global)
155 € Multitronic
194 € Proshop
199 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 186 €

Xiaomi Redmi Note 11 Pro – hinta laskenut -16%

Xiaomi Redmi Note 11 Pro
262 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 313 €

Apple iPhone SE (2022) – hinta laskenut -15%

Apple iPhone SE (2022)
339 € Swappie
399 € Hobby Hall
524 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Xiaomi 12X – hinta laskenut -14%

Xiaomi 12X
483 € Proshop
483 € Hobby Hall
747 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 562 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.