BeRealiin lisättiin yksityiset ryhmät ja lyhyen videon kera toistuvat kuvat

Janne Yli-Korhonen

BeRealiin lisättiin yksityiset ryhmät ja lyhyen videon kera toistuvat kuvat
Sosiaalisen median palvelu BeReal kertoo palvelun saavan uusia ominaisuuksia.

BeRealin idea on se, että palvelu lähettää ilmoituksen satunnaiseen aikaan päivän aikana, jonka jälkeen käyttäjällä on pari minuuttia aikaa ottaa kuva siitä, mitä hän on tekemässä juuri sillä hetkellä. Tilanteesta otetaan kuva etu- ja takakameralla.

Nämä kuvat menevät sitten muiden nähtäväksi ja lisäämisen jälkeen käyttäjä voi itse selata muiden jättämiä kuvia. Näin voi helposti nähdä, mitä kaverit parhaillaan puuhailevat.

Nyt palveluun on luvassa ryhmät, joihin voi kutsua vain kaikista läheisimmät ystävät ja jakaa kuvat vain näille ryhmässä oleville henkilöille.

Ryhmässä kuvien ottaminen tapahtuu eri tavalla, sillä ryhmän ylläpitäjä pystyy päättämään, milloin ryhmän jäsenten tulee ottaa kuva. Ryhmässä on myös mahdollisuus keskustella eli muut voivat vaikkapa valittaa ylläpitäjälle huonosta kuvan ottamisen ajankohdasta.



Ryhmät tulevat kaikkien käyttöön ensi viikolla, ja voit kuulua vain kahteen ryhmään samanaikaisesti.

Toinen iso uudistus on BTS (Behind The Scenes). Kyseisen ominaisuuden avulla BeReal nauhoittaa muutaman sekunnin mittaisen videon ennen kuvan ottamista eli muut näkevät hieman enemmän, mitä olet tekemässä. BeRealin ominaisuus muistuttaa iPhone-puhelimista tuttua Live Photo ‑kuvaa.

Kaverit voivat toistaa BTS-otoksen pitämällä kuvaa hetken pohjassa, jolloin video toistuu.

BTS-kuvat ovat käytettävissä nyt iOS:llä ja Androidille ne tulevat ensi viikolla. BTS-kuvia ei ole pakollista ottaa eli käyttäjä voi halutessaan laittaa ominaisuuden päälle tai pois.

Luvassa on myös pari muuta lisäystä. Muut käyttäjät voivat merkitä sinut ottamaansa kuvaan ja sinä voit jakaa sen omille ystävillesi. Musiikkipalveluista tuttu vuoden yhteenveto saapuu myös BeRealiin. Kyseinen lisäys tulee palveluun ensi viikolla ja sen voi halutessaan jakaa myös muihin palveluihin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno 8 5G – hinta laskenut -35%

Oppo Reno 8 5G
293 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 449 €

vivo V21 – hinta laskenut -26%

vivo V21
191 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 257 €

Motorola Razr 40 – hinta laskenut -24%

Motorola Razr 40
682 € CDON
894 € Verkkokauppa.com
899 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 894 €

Nokia XR21 – hinta laskenut -21%

Nokia XR21
399 € DNA
454 € Dustin Home
509 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 506 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.