Google lakkauttaa Google Fit -rajapinnan - osa älykelloista ja terveyssovelluksista lakkaa toimimasta yhteen

Petteri Pyyny

Omistatko älykellon? Käytätkö terveyssovelluksia? Pian ne eivät välttämättä keskustele keskenään, kun Google tappaa jälleen yhden tuotteensa
Google on surullisenkuuluisa kahdesta asiasta.

Ensinnäkin yhtiö on aivan kädetön päättämään yhdestä strategiasta tietyllä liiketoiminta-alueella ja pysymään johdonmukaisena. Malliesimerkki tästä vuosikymmeniä jatkuvasta sekoilusta ovat Googlen viestisovellukset, joita on pahimmillaan ollut erilaista viisi yhtäaikaa, vieläpä siten, että ne eivät keskustele toistensa kanssa keskenään.

Toinen, lähes ikuinen synti on se, että yhtiö lopettaa tuotteitaan aivan käsittämättömällä tarmolla. Se on johtanut monin paikoin siihen, että kuluttajat ja yritykset eivät luota Googlen palveluihin, koska niiltä voidaan vetäistä töpseli oikeastaan koska tahansa. Googlen "tappamia" palveluita listaavassa Killed by Google -sivustossa on listattuna jo 295 Googlen lakkautettua palvelua.

Tällä kertaa uhriksi joutuvat älylaitteiden käyttäjät.

Googlella on ollut tarjolla rajapinta jo vuosien ajan, jonka kautta erilaiset terveyteen liittyvät laitteet ja sovellukset ovat voineet jakaa keskitetysti tietoa toisilleen. Alkuperäinen rajapinta pohjautui Google Fit -sovelluksen ympärille ja kulkeekin nimellä Google Fit API.



Viime vuonna Google julkisti toisen vastaavan API-rajapinnan, Health Connectin, joka leivottiin sisään Android 14:een. Rajapinta ei siis ole sama asia kuin vuonna 2022 julkistettu beta-versiona jakelussa oleva samanniminen Android-sovellus. Vaan kyseessä on puhdas Androidin sisältä löytyvä rajapinta, joka kerää terveystietoa ja toimii eri sovellusten ja laitteiden keräämän terveystiedon keskitettynä tietopankkina. Sitä ei voi asentaa puhelimeen ja se löytyy ainoastaan Android 14:sta ja sitä uudemmista Android-versioista.

Sitten on vielä Googlen itselleen ostama Fitbit. Älyrannekkeita ja -kelloja valmistava Fitbit on korvannut Googlen omissa Pixel-puhelimissa Google Fit -sovelluksen - ja Fitbitillä on tarjolla täysin oma API-rajapintansa silläkin, jota sovelluskehittäjät voivat käyttää.

Ihastuttavan sekavaa. Ja täydellisen... googlemaista.

Nyt yhtiö on päättänyt lakkauttaa näistä kaikkein suosituimman, eli Google Fit API -rajapinnan. Se on rajapinta, jonka kautta suurin osa älykelloista välittää tietoa Googlen ekosysteemiin. Ja sen kautta useimmat erilaiset kalorilaskurit, treenisovellukset ja sen sellaiset saavat tietoa älykelloilta keräämistään tiedoista.

Google painottaa, että Health Connect korvaa Google Fitin mainiosti ja tarjoaa paremmat ohjelmointirajapinnat kehittäjille.

Varmasti näin.

Mutta mikäli omistat vähänkään vanhemman älyvaa'an tai älykellon, jonka sovellus ei enää kehity, on todennäköistä että laitteesi ei enää välitä tietoja puhelimeesi, eikä muille sovelluksille. Sama koskee erilaisia terveystietoja Google Fit API -rajapinnasta käyttäviä sovelluksia: jos niitä ei päivitetä, ne lakkaavat toimimasta.


Ja vaikka kellosi valmistaja päivittäisikin sovelluksen tukemaan Health Connect API -rajapintaa ja kaikki ruokasovelluksesi päivittyisivät nekin tukemaan sitä, ongelmaksi muodostuu puhelimesi. Jos puhelimessasi ei ole Android 14 -käyttöjärjestelmää, Health Connectia

Googlen antaman aikataulun mukaan Google Fit API -rajapinnan tuki loppuu kesällä 2025.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Skyline – hinta laskenut -36%

HMD Skyline
319 € DNA
339 € Proshop
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
1234 € Summ
1499 € Hobby Hall
1849 € BIGBOX.FI

Alin hinta viikko sitten: 1849 €

Honor 200 Pro – hinta laskenut -33%

Honor 200 Pro
465 € Summ
699 € Verkkokauppa.com
699 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Motorola Moto G24 Power – hinta laskenut -32%

Motorola Moto G24 Power
122 € Summ
149 € CDON
179 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.