Lähteet: Apple ryhtyy käyttämään OpenAI:n tekoälyä

Petteri Pyyny

Lähteet: Apple ryhtyy käyttämään OpenAI:n tekoälyä
Varsin luotettavana pidettävien lähteiden mukaan (maksumuuri) Apple on päättänyt ottaa käyttöön OpenAI:n tekoälyn tuotteissaan.

Sopimuksen pohjalta OpenAI:n tekoälyratkaisujen, kuten ChatGPT:n ja mm. puheentunnistusteknologia Whisperin, odotetaan saapuvan ainakin Applen iPhone-puhelimiin.

Lisensointisopimusta pidetään Yhdysvalloissa voittona OpenAI:n toimitusjohtajalle Sam Altmanille, jota on kritisoitu siitä, että yhtiö on liian kytköksissä Microsoftin kanssa solmimaansa lisenssisopimukseen.

Sopimuksen myötä OpenAI:n tulovirrat eivät olisi jatkossa enää yhden kortin varassa. Sopimus voisi olla mahdollisesti miljardien arvoinen OpenAI:lle tulevaisuudessa.

Samaisten lähteiden mukaan sopimus on kuitenkin herättänyt myös vahvaa vastustusta Applen sisällä ja osa iPhonen kehitystiimistä vastustaa suuriin kielimalleihin pohjautuvia tekoälyjä Applen tuotteissa. Ilmeisesti vastustajat ovat hävinneet sisäisen kiistelyn Applella, sillä Applen huhutaan keskustelevan myös Googlen kanssa myös Googlen tekoälytoimintojen tuomisesta osaksi Applen laitteita.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.