Googlen Pixel -puhelimet haukkasivat iPhonelta markkinaosuutta Yhdysvalloissa

Petteri Pyyny

Googlen Pixel -puhelimet haukkasivat iPhonelta markkinaosuutta Yhdysvalloissa
Yhdysvaltain kännykkämarkkinoilla vaikuttaa tapahtuneen jotain todella ennenkuulumatonta. Maassa kännyköiden myynti on käytännössä täysin operaattoreiden (pitkien) kytkysopimusten varassa toimivaa, joten markkinoilla tapahtuu harvoin mitään edes etäisesti mielenkiintoisia muutoksia.

Applen iPhone on dominoinut maan kännykkämyyntiä täysin ylivoimaisesti jo vuosien ajan, jättäen lähinnä murusia muille valmistajille. Vielä syyskuussa 2024 Statcounterin tilastojen mukaan iPhonen markkinaosuus käytössä olevista kännyköistä oli huikeat 57,3 prosenttia.

Kakkospaikkaa on puolestaan pitänyt yhtä tiukasti Samsung, jonka markkinaosuus oli syyskuussa 23,3 prosenttia. Kaikki muut laitevalmistajat ovat jääneet alle viiden prosentin osuuksille - jo vuosien ajan. Ja jos jokin Android-valmistaja onkin hetkellisesti noussut, sen myynti on lohkaissut siivua lähinnä muiden Android-valmistajien osuuksista - ei oikeastaan koskaan iPhonen myynnistä.

Mutta nyt näyttää siltä, että Google on löytänyt jostain viisasten kiven, jolla tämän ikuiselta vaikuttavan tilanteen saa muuttumaan.



Statcounterin uusimpien tilastojen mukaan Googlen Pixel -puhelinten markkinaosuus olisi loikannut lokakuussa aiemmasta 5,1 prosentista hurjaan 14,5 prosenttiin. Ja näyttää siltä, että kaikki tuo kasvu on napattu nimenomaan iPhonelta, ei niinkään muilta Android-valmistajilta.

StatCounterin tilastot vuoden ajalta, päättyen lokakuuhun 2024, Yhdysvaltain markkinasta


Tokihan StatCounter ei seuraa oikeita myyntilukuja, vaan perustaa arvionsa omaan algoritmiinsä, joka tarkkailee mm. tuhansien verkkosivustojen käyttäjien laitevalikoimaa. Mutta yhtiön tarjoamat tilastot ovat vuosien saatossa olleet varsin hyin linjassa todellisten muutosten kanssa, mm. selainten suosion heittelyä seuratessa.


Google Pixel 9 hinnat:Katso kaikkien kauppojen hinnat
hinnat päivitetty 12.6.2026



Google on itsekin raportoinut ennätyshyvästä kännykkämyynnistä Pixel 9 -sarjan julkaisun jälkeen.

iPhonen suosio on ollut vuosien saatossa kovinta kourallisessa maita, joista Yhdysvallat on yksi. Huikean suosittu iPhone on perinteisesti ollut myös Kanadassa, Japanissa, Tanskassa ja Ruotsissa. Sen sijaan esimerkiksi Norja ja Suomi ovat olleet aina tukevammin Android-leirissä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.