OnePlussan emoyhtiö Oppo laajenee Suomessa - myyntiin myös Verkkokauppa.comille

Petteri Pyyny

OnePlussan emoyhtiö Oppo laajenee Suomessa - myyntiin myös Verkkokauppa.comille
Oppo, joka tunnetaan myös OnePlussan emobrändinä, on pikkuhiljaa kasvattamassa näkyvyyttään Suomessa.

Yhtiön kännyköitä saa nyt myös Verkkokauppa.comilta ja Veikon Koneelta, kun aiemmin kivijalkamyymälöistä Oppon tuotteita on myynyt lähinnä Power. Samalla luonnollisesti brändin näkyvyys kasvaa, kun se tulee vastaan yhä useammin myymälöiden puhelinosastoilla.

Oppon puhelimia on saanut Suomesta pienemmiltä toimijoilta aina silloin tällöin, mutta tietoisen päätöksen Suomeen laajenemisesta Oppo teki syksyllä 2025, jolloin muutama yhtiön puhelinmalli tuli virallisesti myyntiin juurikin Powerin kautta. Yhtiö on kertonut virallisesti haluavansa kasvaa Pohjoismaiden kolmanneksi suurimmaksi kännykkäbrändiksi (Applen ja Samsungin jälkeen).

Samalla yhtiö laajentaa Suomessa myytävien tuotteiden valikoimaa: kännyköiden rinnalle tuodaan asteittain myyntiin myös Oppon kuulokkeita, älykelloja ja tabletteja.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 15T – hinta laskenut -31%

Xiaomi 15T
480 € Hobby Hall
649 € Proshop
709 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Xiaomi 15 – hinta laskenut -30%

Xiaomi 15
861 € Hobby Hall
999 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1223 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 14 F – hinta laskenut -25%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.